
(31.12.2014) Alajärven Lehtimäen Taimelan koulun väki Soiniin?
Lehtimäellä toistakymmentä aktiivia on aloittanut toimet, joilla tähdätään Lehtimäen entisen kunnan alueen irtautumiseen Alajärvestä. Yksi hankkeessa mukanaolevista on Kari Sipilä.
Hän myöntää, että Taimelan yläkoulun lopettamispäätös oli Lehtimäellä viimeinen niitti.
– Ei sen takia, että yläkoulu päätettiin lopettaa, vaan se tapa, jolla se tehtiin, Sipilä sanoo.
Lehtimäki pyrkii irti Alajärvestä
Perjantaina oli tiedossa, että yläkoulun 43 oppilaasta peräti 35 oli hakenut ensi lukuvuodeksi kouluun Soiniin. Valtuuston päätöksen mukaan Taimelan yläkoulun oppilaat oli tarkoitus siirtää Alajärven koulukeskukseen.
– Alajärvi joutuu nyt antamaan Soinille jokaisesta oppilaasta vajaan 10 000 euron kotikunta-avustuksen. Yritimme kyllä päättäjille sanoa, ettei tästä säästöjä tule.
Sipilä on pahoillaan siitä, että lehtimäkeläisten väitetään asialla uhkailleen.
– Jos johonkin kouluun on parikymmentä minuuttia ja toiseen toista tuntia, niin totta kai oppilaat ja oppilaiden vanhemmat ajattelevat lapsen etua.
Taimelan yläkoululaiset kokoontuivat perjantain ja lauantain välisenä yönä (19.-20.12.2014) perinteiseen syyslukukauden päättävään yökirkkoon.
KIRJOITA KOMMENTTI: