
Kehityksen häiriö
Lapsen henkistä ja motorista kehitystä seurataan paitsi kotona myös neuvolassa. Seurannan helpottamiseksi on sovittu tietyistä testeistä ja kehityksen maamerkeistä, joita lapsista neuvolakäynneillä rekisteröidään. Tärkeä ensimmäinen henkisen kehityksen merkki on hymy, joka ilmaantuu noin kuukauden iässä ja lähes aina ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Siihen mennessä lapsi oppii myös ääntelemään saadakseen huomiota. Lapsen nauru kehittyy yleensä 4–5 kuukauden ikään mennessä, ja puolen vuoden iässä lapsi selvästi vierastaa. 8–9 kuukauden iässä lapsi alkaa erottaa sanoja, mm. oman nimensä. Varsinaiset omat sanat kehittyvät yleensä vuoden ja puolentoista vuoden iässä. Puheen kehitys on hyvin yksilöllistä, ja on tavallista, että sanat ja puhe alkavat kehittyä vasta toisen ikävuoden lopulla. Tämän jälkeen puheen kehitys onkin nopeaa.
Liikunnallisen kehityksen osalta alkuvaiheessa seurataan niskan ja pään kannatuskykyä. Neljänteen kuukauteen mennessä lapsi kykenee jo kannattamaan päätään melkoisen hyvin. Puolen vuoden iässä istuminen sujuu ilman tukea. Samoihin aikoihin käsienkin käyttö on kehittynyt niin, että lapsi osaa tarttua isoihin esineisiin ja siirtää niitä kädestä toiseen. Yhdeksän kuukauden iässä lapsi pystyy tarttumaan esineisiin etusormella ja peukalolla (pinsettiote). Samaan aikaan alkaa yleensä ryömiminen ja konttaaminen. Toisen ikävuoden alkupuolella lapsi oppii kävelemään ja puoleentoista ikävuoteen mennessä kömpelösti juoksemaan ja autettuna kiipeämään portaita ylös. Samaan aikaan käsien käyttökin on parantunut ja lapsi osaa rakentaa kolmen palikan tornin.
Katso lisää:
KIRJOITA KOMMENTTI: