
(2.7.2019) Opettajat pettyivät hallitusohjelmaan
Antti Rinteen (sd) hallitus aikoo ryhtyä toimenpiteisiin koulujen erityisopetuksen kohentamiseksi, kertoo opetusministeri Li Andersson (vas). Andersson ottaa kantaa aiheeseen opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan.
Iltalehti kirjoitti aiemmin maanantaina, että opettajien keskuudessa on ilmennyt pettymystä liittyen Rinteen hallituksen puutteellisiin linjauksiin erityisopetuksesta. Nykyisin kouluissa käytössä olevan inkluusiomallin mukaisesti myös erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat lähtökohtaisesti mukana yleisopetuksessa. Samanaikaisesti erityisopetukseen suunnatut resurssit ovat pienentyneet.
– Nyt ohjelmaan oli laitettu, että selvitetään inkluusion toimivuutta. Me ja hallituskin on selvittänyt jo sen useaan kertaan ja tiedetään, että se ei toimi, eikä siellä ole resursseja, kritisoi Iltalehdelle esimerkiksi Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.
Andersson vastaa kolumnissaan suoraan muun muassa tähän Misukan esittämään huoleen.
– Monien mielestä selvityksiä on jo tehty riittävästi, ja on aika ryhtyä toimeen. Toimeen myös ryhdytään, Andersson kirjoittaa.
– Oikeus saada riittävä yksilöllinen tuki omaan oppimiseen on jokaiselle oppilaalle kuuluva oikeus. Silti oppimisen tuen kokonaisuutta ei ole saatu riittävän hyvin toimivaksi, ja monissa kunnissa resurssien puute on johtanut tilanteeseen, jossa erityisopetuksen inkluusio toteutetaan vailla riittäviä resursseja, ministeri myöntää.
Lue tästä koko artikkeli (Iltalehti)
KIRJOITA KOMMENTTI: