Olet tässä:  / Arkisto 2012 / Ulkomaat / (1.3.2012) USA: Tytöt tappelivat pojan vuoksi – 10-vuotias kuoli

(1.3.2012) USA: Tytöt tappelivat pojan vuoksi – 10-vuotias kuoli

Kuva ei liity tapaukseen

Kuva ei liity tapaukseen

Kahden amerikkalaislapsen tappelulla oli järkyttävät seuraukset. 10- ja 11-vuotiaat tytöt tappelivat koulun jälkeen Long Beachissa Kaliforniassa.

Muiden koululaisten mukaan tappelusta oli sovittu etukäteen, ja se liittyi poikaan, johon molemmat olivat ihastuneet. Tytöt menivät koulupäivän päätyttyä ulos, ottivat reput yltään, kiinnittivät hiuksensa ja kävivät toistensa kimppuun.

Toisen tytön kaverit yrittivät mennä väliin, mutta tappelua seuranneet pojat pitivät heidät loitolla.

Tytöt hakkasivat toisiaan noin minuutin ajan, jonka jälkeen tappelu loppui. Nuorempi tyttö lähti kotiinsa, jossa hän valitti huonoa oloaan ja päänsärkyään.

Kun tyttö saapui sairaalaan, hän oli jo tajuton. Hänet leikattiin aivoissa olleen verenhyytymän vuoksi, mutta tyttö menehtyi.

Kuolema on järkyttänyt koulun oppilaita ja heidän vanhempiaan.

Poliisi on nyt käynnistänyt tapauksesta tutkinnan. 11-vuotiasta tyttöä ja joitain koululaisia on jo kuultu, mutta ketään ei ole pidätetty. Poliisi ei vielä tiennyt, tullaanko tapauksessa nostamaan syytteitä, mutta syyttäjälle se tullaan viemään.

Neurokirurgi Keith Blackin mukaan pienen tytön lyönti toisen päähän voi aiheuttaa kuolemaan johtavan vamman.

– Se on harvinaista. En ole nähnyt vastaavaa naisen, saati sitten alaikäisen tytön, tekemänä.

Joidenkin lapsien mukaan vanhempi tyttö oli lyönyt nuorempaa toistuvasti nyrkillä päähän. Tytön nenästä oli tämän jälkeen vuotanut verta.

Koulun edustajan mukaan 11-vuotiasta ei ole vielä rankaistu millään tapaa. Koulun henkilökunta odottaakin poliisitutkimuksen valmistusta, ennen kuin päättää siitä, miten asiassa edetään.

Lähde: Telegraph

Asiasta kertoi Iltalehti

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi