
(4.8.2015) Poliisi laittoi 8-vuotiaan ADHD-lapsen käsirautoihin – katso video
Kentonin maakunnan varasheriffi Kevin Sumner on haastettu oikeuteen ”laittoman voimankäytön” takia.
Kanteen mukaan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä kärsivä 8-vuotias poika lähetettiin rehtorin kansliaan huonon käytöksen takia viime vuoden elokuussa. Hän yritti paeta, joten koulun työntekijät pitivät hänet paikallaan ja odottivat koulun turvallisuuspäällikkönä toimivaa varasheriffiä Kevin Sumneria.
Hieman yli metrin kokoinen poika oli yrittänyt lyödä Sumneria kyynärpäällään, minkä jälkeen Sumner laittoi pojan käsirautoihin, ABC News kertoo. Lapsen kädet olivat liian pienet käsirautoja varten, joten ne laitettiin hänen käsivarsiinsa, jotka taitettiin pojan selän taakse.
– Se sattuu, itkevä poika sanoo videolla.
– Voit joko käyttäytyä niin kuin sinun pitäisi tai voit kestää seuraukset, varasheriffi vastaa.
Perustuslain takaamia kansalaisoikeuksia puolustava American Civil Liberties Union -järjestö haastoi Kentonin maakunnan sheriffin toimiston oikeuteen. Järjestön mukaan Sumner on aikaisemmin laittanut käsiraudat kaksi kertaa 9-vuotiaalle tytölle, joka myös kärsii tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä. Kokemus aiheutti tytölle ”mielenterveydellisen kriisin” ja hänet piti viedä ambulanssilla sairaalaan psykiatrista arviota ja hoitoa varten.
– Molempia lapsia rangaistiin käytöksestä, joka liittyi heidän häiriöönsä. Kumpaakaan ei pidätetty tai syytetty rikoksista, ACLU:n tiedotteessa lukee.
Kentuckyn kouluissa on kiellettyä pitää fyysisesti kiinni lapsista, joiden tiedetään kärsivän häiriöistä, jotka ovat voineet aiheuttaa huonon käyttäytymisen.
Kanteen mukaan koulujen viranomaiset tiesivät lasten vaikeuksista, joihin kuuluu ”impulsiivisuus, keskittymisvaikeus, käskyjen noudattamisen vaikeus, tunteiden hallitsemattomuus ja paikalla pysymisen vaikeus”.
– Lasten kahlitseminen ei ole hyväksyttävää. Se on traumatisoivaa ja tässä tapauksessa myös laitonta, järjestö sanoo.
Sumnerin lakimiehen mukaan mies laittoi käsiraudat lapsille, koska ”he olisivat voineet aiheuttaa itselleen tai muille vahinkoa ja koska ohjeiden mukaan niin pitäisi toimia”.
Elias Ruokanen / Iltasanomat
Posted by Perusopetus.fi sivusto on kouluasioista kiinnostuneille tykkääjille on 4. elokuuta 2015
KIRJOITA KOMMENTTI: