Olivia 28.1.2008 – 28.8.2023

Perusopetus.fi sivu jakaa musertavan artikkelin joka aluperin kirjoitettiin Facebook sivuille. Itsemurha on aina vakavasti otettava asia. Vielä vakavamapaa se on kun itsemurhan kohteena on nuori jota on koulussa systemaattisesti kiusattu mutta siihen ei ole haluttu.. pystytty tai oltu muuten vaan välipitämättömiä aikuisia. Näihin kiusaamistapauksiin pitää puuttua teoilla ei millään puheilla.

Juttu on jaettu kolmeen osaan.. tässä on 1/3.. kaksi muuta voi käydä lukemassa facebookissa.

Alla on Heini Minkkisen musertava kirjoitus.. osanottomme läheisille 🙁

*****************
Sain musertavan viestin, joka sai purskahtamaan lohduttomaan itkuun. Olemme jälleen menettäneet yhden kauniin sielun, joka toivoi, että edes yksi ikätoveri olisi välittänyt ja ollut ystävä hylkäämättä ja hyväksynyt hänet sellaisena kuin hän oli.

Olivian läheisiä on kohdannut suuri suru. Lapsen menettäminen on kipua raadollisimmillaan, mutta vielä tuskallisemmaksi hätä muuttuu, kun oma lapsi musertuu koulukiusaamisen alle ja lähtee täältä oman käden kautta.

Yhteinen halumme on Olivian muistoa kunnioittaen löytää yhteiskuntaamme ja koulujärjestelmäämme takaisin se, minkä olemme hälyyttävästi kadottaneet; rakkauden ja myötätunnon. Olivian kohtalo on vain ja ainoastaan yhden syyllisen aiheuttama; rakkaudettomuuden ja välinpitämättömyyden. Olivian kuolema on yksi lohduton tositarina siitä käsittämättömästä harsosta, jolla meidän ihmisten kykyä asettua toisen asemaan on sumennettu. Se on totuus peilissä siitä, että olemme vajonneet yhteiskunnallisella tasolla itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun, sillä emme huomaa kuinka jätämme hädässä olevia selviytymään yksin.

Kun lupasin auttaa, ainut toiveeni oli se, ettemme syyllistä, vihaa ja tuomitse, mutta toteamme tapahtuneet tosiasiat raatorehellisesti. Emme halua lisätä empatian ja myötätunnon puutetta, mutta kadoksissa olevan ihmisyyden perään huudamme isosti. Kävelemme ohi, unohdamme, hylkäämme ja esitämme viatonta kieltäen osallisuutemme pahuuteen, jonka annamme tapahtua, kun emme puutu siihen. Se, että ei tee mitään on myös valinta.

Olivia ei kostaisi tai lisäisi sitä pahoinvointia, jota hän itse jaksoi 2,5v kantaa. Hänen tarinansa olkoon silti jokaiselle herättelyä vastuuseen. Olivian kokemukset koskettavat, vaikkakin liian myöhään omaatuntoamme. Etenkin koulun henkilökunnat, vanhemmat ja huoltajat sekä lapset ja nuoret; Olivia olisi voinut olla lapsesi, siskosi, oppilaasi, koulutoverisi tai sinä itse. Ethän sorru vähättelemään enää. Olivia on keskuudestamme poissa ja jätti meille kyyneleet ja viimeisen henkäyksen; ”Sanoisiko tai tekisikö rakkaus näin?”

(Kirjoittanut Heini Minkkinen. Julkaistu Olivian vanhempien luvalla)