
(29.4.2015) Seinäjoen lyseon rehtori: Ei tätä voi käsittää

Poliisi epäilee 15-vuotiaan tytön surmanneen samaa koulua käyvän ikätoverinsa Seinäjoen Joupissa sijaitsevassa omakotitalossa tiistaina. (kuva: Jussi Mustikkamaa)
Seinäjoen lyseolla on tänään surtu koulun oppilaan, 8-luokkalaisen tytön kuolemaa. Henkirikos paljastui tiistaina Seinäjoella, ja poliisi on tutkinut tapausta kiivaasti koko keskiviikkopäivän.
Seinäjoen lyseolla on keskiviikkona yritetty ymmärtää ja käsitellä tapahtunutta oppilaiden ja henkilökunnan kesken.
– Päivä on ollut hyvin surullinen. Kaikki ovat olleet hämmennyksen vallassa, ei tätä voi käsittää, kertoo koulun rehtori Kaisa Isotalo.
Hän itse kuuli asiasta kuraattorin kautta tiistai-iltana, ja tieto oli välittynyt eri reittejä, etenkin sosiaalisen median kautta suurimmalle osalle oppilaita jo aamulla.
– Suruhan on yhdistävä voima ja tänään oppilaat ovat hakeneet tukea toisistaan ja koulun aikuisista. Ketään ei saa jättää yksin, tunteille pitää antaa tila.
Koululla järjestettiin oma muistotilaisuus aamupäivällä, ja sali oli täynnä. Iso joukko on menossa myös illalla Lakeuden ristin muistotilaisuuteen.
– Kyllähän tämä on suuri suru ja käsittämätön asia, mutta toisaalta se antaa mahdollisuuden pohtia nuorten kanssa sitä, että elämässä ei ole mikään varmaa. Pitää löytää oma sisäinen turvallisuus kaiken keskellä, Isotalo huokaa.
Taustaa
15-vuotiaan surmasta epäillään Seinäjoella ikätoveria
Pohjanmaan poliisi jatkaa keskiviikkona tiistaisen epäillyn henkirikoksen tutkintaa Seinäjoella. Poliisilla on kiinniotettuna yksi tyttö, joka on samanikäinen kuin uhri, eli 15-vuotias. Tapahtumapaikalla on ollut myös muita henkilöitä. Asiasta tiedotetaan mahdollisesti vielä keskiviikkona iltapäivällä.
Pohjanmaan poliisi jatkaa tänään tiistaisen epäillyn henkirikoksen tutkintaa Seinäjoella. 15-vuotias tyttö löydettiin surmattuna eilen omakotitalosta Seinäjoen Joupissa.
– Teknistä tutkintaa on aloitettu tekopaikalla ja kuulusteluja on suoritettu. Todistajia on osin kuultu, osin kartoitettu, sanoo rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri.
– Tutkinta on vielä alkuvaiheessa ja varsin levällään. Tutkinta jatkuu nyt hyvin intensiivisenä lähipäivinä.
Poliisi kertoo, että yksi henkilö on kiinniotettuna ja nyt selvitellään sekä tapauksen kulkua että siihen liittyviä yksityiskohtia.
Asiasta kertoi YLE Pohjanmaa
KIRJOITA KOMMENTTI: