
(4.8.2015) Hyvästi kauno! Tässä ovat koululaisten uudet mallikirjaimet
Opetushallitus on julkistanut uudet suositukset perusopetuksen mallikirjaimiksi. Vuoden päästä pieniä peruskoululaisia ei enää johdateta kaunokirjoituksen saloihin, vaan tekstauskirjaimet ottavat vallan luokkahuoneissa.
Käsin kirjoittamisen opettamisesta ainoastaan tekstauskirjaimin päätettiin jo joulukuussa 2014, ja muutos astuu voimaan elokuussa 2016. Nyt Opetushallitus on julkaissut kirjainmuotoilija ja typografi Jarno Lukkarilan suunnittelemat uudet mallikirjaimet.
– Käsin kirjoittamisen taitoa pidetään edelleen tärkeänä, mutta enää ei perusteissa edellytetä kahden kirjaimiston – sidosteisen ja tekstauskirjaimiston – opettamista, Opetushallituksen tiedotteessa perustellaan.
Vaikka käsinkirjoittamisen taitoa luvataan yhä vaalia, kirjoittamisen opetuksen painopiste on selvästi siirtynyt näppäimistölle.
– Opetussuunnitelman perusteissa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen alkuvaiheessa opetuksen tavoite on ”opastaa oppilasta harjaannuttamaan käsin kirjoittamisen taitoa ja näppäintaitoja” ja ”opetellaan isojen ja pienten tekstauskirjainten piirtämistä sekä niillä kirjoittamista ja näppäintaitoja”.
Mallikirjaimet on tarkoitettu viitteellisiksi. Opetushallituksen mukaan käsinkirjoittamisen harjoittelussa olennaista on kehittää oppilaiden omaa persoonallista käsialaa.
– On mahdollista ja luonnollista, että myös kirjoitusnopeuden kasvaessa osa kirjaimista sidostuu toisiin kirjaimiin, mutta sidostamista ei enää tarvitse erikseen opettaa.
Poikkiviivojen paluu
Kirjaimiston uudistamisen yhteydessä toteutuvat myös erityisesti matemaattisten esitysten kannalta toivotut muutokset: numeroon 7 ja kirjaimiin z ja q lisätään poikkiviiva ja pieneen L-kirjaimeen päätekoukku, jotta se erottuu numerosta 1.
Ensimmäistä kertaa mallikirjaimistot julkaistaan suomalais-ruotsalaisen kirjainten lisäksi myös pohjoissaamen, inarinsaamen, koltansaamen ja romanikielen kirjaimista, joten mallikirjaimistoissa ovat mukana myös saamen kielten ja romanikielen suomalais-ruotsalaisesta kirjaimistosta poikkeavat kirjaimet.
Iltalehti / Hilkka Karvonen
KIRJOITA KOMMENTTI: