
(12.10.2015) Rikosrekisteri” alas – unohduksia ei enää merkata Wilmaan
Koulun ja kodin väliseen sähköiseen reissuvihkoon ei enää listata lapsen jokaista rikettä. Oppilasta halutaan tukea kehumalla ja kannustamalla aiempaa enemmän.
Lappeenrannan kouluissa ei enää merkata lapsen jokaista myöhästymistä ja huonoa käytöstä sähköiseen reissuvihkoon, Wilmaan. Vanhemmille halutaan sen sijaan kertoa aiempaa enemmän lapsen onnistumisista ja koulupäivän aikana koetuista myönteisistä hetkistä.
– Koulussa tapahtuu joka päivä älyttömän paljon hyviä asioita. Koitamme saada tämän viestin välittymään myös vanhemmille, sanoo Lappeenrannan Kimpisen koulun rehtori Tomi Valkeapää.
Positiivinen palaute kantaa
Lukuvuoden alusta lähtien kaikkien Lappeenrannan koulujen Wilma-merkinnät ovat muuttuneet. Muutos on valmisteltu kaupungin kasvatus- ja opetustoimessa.
– Uuden suuntauksen mukaan positiivinen palaute vahvistaa oppilaan itsetuntoa ja edesauttaa opiskelumotivaatiota ja sitä kautta opintomenestystä huomattavasti paremmin kuin virheiden etsiminen, rehtori Tomi Valkeapää kiteyttää kaupungin linjauksen.
Valkeapään mukaan muutos on ollut toimiva eikä hän enää olisi valmis palaamaan aiempaan käytäntöön. Siinä opettaja merkkasi sähköiseen reissuvihkoon vanhemmille tiedoksi kaikki päivän mittaan havaitut rikkomukset, kuten tönimiset, myöhästelyt, koulutarvikkeiden unohdukset ja läksyjen tekemättä jättämisen. ”Rikosrekisteriksi” kutsuttu lista ei kaikissa kodeissa ole ollut mieltä ylentävää luettavaa.
– Se tiedetään, että positiivinen palaute kantaa elämässä pitemmälle kuin virheiden etsiminen.
– Uusien seiskaluokkalaisten vanhempainillassa tuntui, että vanhemmat olivat suorastaan liikuttuneita, siitä että kotiin tulee omasta lapsesta positiivista palautetta.
Miksi läksyt unohtuivat?
Opettajat ovat edelleen velvollisia merkkaamaan omaan päiväkirjaansa, oppilaan myöshästymiset tai läksyjen unohtumisen. Merkintöjä ei enää lähetetä vanhempien luettavaksi mutta opettaja käyttää niitä oppilaan koulutyötä arvioidessaan. Halutessaan vanhemmat voivat pyytää nähdä päiväkirjamerkinnät opettajan kanssa käytävissä keskusteluissa.
Kimpisen koulun rehtorin Tomi Valkeapään mukaan tavoitteena on, että opettajat voisivat entistä enemmän selvittää oppilaan ongelmien syitä. Sitä, miksi joltain oppilaalta jää toistuvasti läksyt tekemättä ja miten oppilasta voitaisiin asiassa auttaa. Ratkaisuja etsitään keskusteluissa yhdessä oppilaan kanssa.
Vaikka ”rikosrekisterin” listaamisesta wilmaan luovutaankin, Valkeapää muistuttaa, että oppilailta edellytetään samaa, mitä tähänkin asti.
– Tuntuu, että koululla on nykyään paljon konsteja, joilla ongelmakäyttäytymiseen voidaan puuttua.
– YLE / Antje Tolpo
KIRJOITA KOMMENTTI: