Olet tässä:  / Ammatillinen koulutus / Koulukiusaaminen / Uutiset 2014 / (24.9.2014) Koulunkäyntiavustajat jaksamisen äärirajoilla

(24.9.2014) Koulunkäyntiavustajat jaksamisen äärirajoilla

avustajat

Koulunkäyntiavustajien työmäärä lisääntyy samalla, kun palkka pienenee entisestään.

 

– Ei tällä palkalla pärjää, mutta hullu kun olen ja tykkään työstäni, kertoo lahtelainen koulunkäyntiavustaja Tanja Salmi.

Koulunkäyntiavustajien määrää on säästöpaineissa vähennetty lukuisilla paikkakunnilla viime vuosina.

Lahti ei ole poikkeus. Viime vuonna Lahdessa irtisanottiin avustajista melkein kolmasosa. Tällä hetkellä Lahdessa työskentelee 140 koulunkäyntiavustajaa.

Opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposen mukaan nykyinen avustajamäärä kestää edelleen vertailun muihin kuntiin.

– Koulunkäyntiavustajien määrä oli pari vuotta sitten maan ykkönen. Lähtötaso oli huikea.

Lapset ja nuoret tarvitsevat koko ajan enemmän ja enemmän ohjausta, vaikka meillä on entistä vähemmän aikaa.
– Tanja Salmi

– Nyt on töissä 140 avustajaa. Se on tämän kokoiselle kaupungille ihan hyvä resurssi. Suurten kaupunkien osalta Lahdessa ollaan edelleen avustajapalveluissa huippuhyvällä tasolla.

Lahtelaiset pitkän linjan koulunkäyntiavustajat Tanja Salmi ja Teija Nasturica ihmettelevät lahtelaisvirkamiesten laskelmia. Heidän mukaansa nyt jo mennään jaksamisen äärirajoilla.

Lue koko artikkeli YLE:n verkkosivuilta

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi