
(30.9.2009) Hämeenlinnassa torpedoitu Ysiluokka toteutuu Vaasassa
Hämeenlinnassa Lyseon oppilaiden vanhempien toimesta torpedoitu Ysiluokka -tv-sarja kuvataan sittenkin, mutta Vaasassa. Hämeenlinnan Lyseossa piti tänä syksynä kuvata ruotsalaisen tv-formaatin mukaista dokumentaarista tositv-sarjaa nimeltä Ysiluokka.
Ohjelmasta syntyi iso kädenvääntö Hämeenlinnan päättäjien, lasten vanhempien ja opettajien kesken. Kaupungin johto katsoi, että sarja olisi tuonut positiivista julkisuutta, koska paikkakunnalla on jo pitkään toiminut Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos.
OAJ:n paikallisjärjestö ei katsonut sarjaa hyvällä, koska pelättiin opettajien ammattitaidon joutuvan kyseenalaiseksi.
Lopulta Lyseon silloisten 8. -luokkalaisten vanhempien nurja suhtautuminen teki tyhjäksi sarjan kuvaushaaveet. Monen oppilaan vanhemmat eivät antaneet lupaa kuvata lapsiaan. Myös luuseri-leimaa pelättiin.
Vaasassa suhtaudutaan toisin
Yle Teemalla on tänä syksynä pyörinyt alkuperäinen versio Ysiluokasta. Sarjasta on välittynyt empaattinen kuva oppilaista. Se lienee pehmittänyt kantoja Vaasassa, sillä Ysiluokka-sarjan kuvaukset alkavatkin siellä ensi maanantaina.
Kuvausryhmä seuraa lähes päivittäin Variskan koulun 9 B -luokan arkea ja oppilaiden kehittymistä.
Koulun rehtori Päivi Kaarniemi vakuuttaa, että 9B-luokan oppilaiden vanhemmat ja koko koulu suhtautuu ohjelmaan hyvin myönteisesti.
– Uskon vakaasti siihen, että tarkoitus on tehdä rakentavaan henkeen ohjelma suomalaisista nuorista ja suomalaisesta koulusta.
Ruotsissa seurattu ongelmaluokka on korvattu suomalaisella keskitasoisella luokalla.
Ohjelman tuottaja Kari Voutila tuotantoyhtiö Susamurusta kertoo, että 9B-luokan oppilaiden edistymistä seuraa omien opettajien lisäksi tuotantoyhtiön valitsema valmentaja, muusikko Timo Rautiainen. Hänellä on myös erityisopettajan tausta.
TV-kamerat seuraavat 9B-luokan arkea lähes jokaisella oppitunnilla kesäkuun alkuun saakka
KIRJOITA KOMMENTTI: