Olet tässä:  / Ammatillinen koulutus / Koulukiusaaminen / Köyhyys / Lukio / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (15.11.2015) Minne mahtuisi vielä pulpetteja?

(15.11.2015) Minne mahtuisi vielä pulpetteja?

pilkkoset-vantaa-simonkallio-5e-koulu

Lännen Media selvitti: Koulujen ryhmäkoot kasvavat pian. 26 Kynäkulkuria nousee yhtä monen pulpetin kannelle. Aikamuotojen opettelu voi alkaa.

– Mikä on se aikamuoto, jossa kaikki tapahtuu nyt parhaillaan, kysyy luokanopettaja Satu Saarenmäki ja melkein kaikki kädet nousevat.

Preesens on viidesluokkalaisille helppo, pluskvamperfekti se kaikkein hankalin. Saarenmäki on tottunut työskentelemään Vaasan Huutoniemen koulussa ison luokan kanssa, mutta riittämättömyyden tunne on edelleen tavallinen.

– Kun nopeimmat jo pitkästyvät, jotkut oppilaat eivät ole päässeet oppimisessa vielä edes alkuun. Siksi olisi hyvä, jos voisi käydä opeteltavan asian rauhassa läpi niiden kanssa, jotka tarvitsevat tukea. Onneksi on välitunnit, jolloin tuntia voi hieman jatkaa.
Ryhmäkokoja on pyritty hillitsemään valtion erityisavustuksella, joka nyt on loppumassa. Kouluilla pelätään, miten suuriksi perusopetuksen ryhmäkoot kasvavat ilman valtion taloudellista tukea.

OAJ selvitti Lännen Medialle, miten suurimmissa kaupungeissa suhtaudutaan tuen loppumiseen. Kajaania lukuun ottamatta kaikissa kyselyyn vastanneissa kaupungeissa varauduttiin ryhmäkokojen kasvuun. Siellä on pyrkimys pitää luokkakoot ennallaan. Myös Seinäjoella yritetään hillitä kasvua.

Kyselyyn vastasivat OAJ:n jäsenjärjestöjen edustajat Hämeenlinnasta, Turusta, Tampereelta, Seinäjoelta, Oulusta, Rovaniemeltä, Porista, Kajaanista ja Kokkolasta.

– Esimerkiksi Turun kaupungin talousarvioissakin lukee, että kaupunki varautuu ryhmäkokojen merkittävään kasvuun, kertoo OAJ:n työmarkkina-asiamies Tommi Rasilainen.

Monilla paikkakunnilla kouluista haetaan säästöjä muutoinkin. Esimerkiksi Vaasassa kolme koulua on lakkautuslistalla. Lakkautukset ovat arkipäivää myös monissa pienissä kunnissa.

Kokkolassa puolestaan säästötoimet uhkaavat joidenkin arvioiden mukaan jopa yhdeksän opettajan työn jatkumista. Oulusta kerrotaan, että tiedossa on huomattavia leikkauksia koko sivistystoimessa.

Kunnat ovat voineet hakea avustusta perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen vuodesta 2010 lähtien.

Tulostakin on tullut. Yli 25 oppilaan ryhmien osuus on vähentynyt siten, että kun vielä vuonna 2008 suuria ryhmiä oli 20 prosenttia kaikista 1.–6. luokan opetusryhmistä, vuonna 2013 lopussa niiden osuus oli enää 12 prosenttia. Keskimääräinen luokkakoko pieneni 1.–6. luokilla vain noin yhdellä oppilaalla koko valtakunnassa, mutta joillakin paikkakunnilla vaikutukset ovat olleet merkittävämpiä kuin toisilla.

 

Paikoin ryhmäkokojen kasvu on saatu ainoastaan pysähtymään, ei kääntymään laskuun.

Eniten ryhmäkoko on pienentynyt 3.–6. luokilla.

Opetuksen järjestäjät ovat voineet käyttää valtionavustusta opettajan palkkakuluihin, jolloin ryhmäkokoja on voitu pienentää kolmella eri tavalla. Yleisimmin kunnissa on tartuttu resurssiopettajan palkkausmahdollisuuteen.

Silloin luokassa on voitu käyttää toista opettajaa, ja ryhmä on voitu jakaa ainakin joidenkin tuntien ajaksi kahtia.

Avustusta on käytetty myös suoraan jakotuntien lisäämiseen ja ryhmien jakamiseen jo käytettävissä olevan koulun henkilökunnan avulla.

– Lisäkannustimena on ollut, että tukea ei voinut saada, jos kunta oli päättänyt suurentaa ryhmiä, kertoo opetusneuvos Merja Lehtonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Kunnat tarttuivat heille tarjottuun mahdollisuuteen hanakasti. Heti vuonna 2010 tukea haki ja sai 236 koulutuksen järjestäjää ja suosio on pysynyt hyvänä muinakin vuosina.

– Tuen määrä oli suurimmillaan vuonna 2014. Silloin tukea myönnettiin 75 miljoonaa euroa, josta ensin 60 miljoonaa varsinaisessa valtion talousarviossa ja sitten 15 miljoonaa lisäbudjetissa, Lehtonen kertoo.

– Ilkka.fi / Nadia Paavola

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi