
(11.11.2015) Musiikkivideo: Seinäjoen koululaiset räppäävät vastalauseeksi kiusaamiselle
Kiusaamisen vastaisen Kukaan ei ole Nolla -päivän kunniaksi Seinäjoen keskustan yläkoulut eli lyseo ja yhteiskoulu muodostivat ihmisketjun koulujen välille kello 10 jälkeen keskiviikkona.
Ketjuun osallistui noin 1200 ihmistä ja matkaa kertyi noin 1400 metriä.
Ketju symboloi yhteisöllisyyden tärkeyttä ja korostaa sitä, että ketään ei saisi jättää yksin.
Koulut kirjoittivat toisilleen teemaan liittyvän kirjeen, joka lähetettiin viestikapulassa toiselle koululle.
Lakeuden Ristin kellot soivat, kun kapulat lähtevät liikkeelle. Koulujen oppilaskuntien puheenjohtajat vaihtoivat kätellen viestejä ketjun taitekohdassa.
– Saatu viesti luetaan kaikille koulun radiossa, lyseon oppilaskunnan puheenjohtaja Aki Parviainen kertoo.
Yhteiskoulun oppilaskunnas puheenjohtaja Hila Blank uskoo tapahtuman keräämän julkisuuden tuovan asiaa hyvin esille.
– Nyt kiusaamiseen varmasti puututaan kunnolla.
Kun Tanelinrannan koulun opettaja Kati Särmö todisti syrjintää, hän purki tuntonsa runon muotoon paperille. Seinäjoen koululaiset tekivät Nolla-runosta rap-version ja musiikkivideon.
Video julkaistiin tänään keskiviikkona Kukaan ei ole nolla -kampanjan kunniaksi. Kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota koulukiusaamiseen ja syrjintään.
Musiikkivideolla esitettävän NOLLA (Hellu ja Luritus, feat. YNV) kappaleen on sanoittanut Kati Särmö ja säveltänyt Kati Särmö yhdessä Masa Luhtalan kanssa. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasivat Tuomas Ojajärvi ja Kati Särmö.
– Ilkka.fi
KIRJOITA KOMMENTTI: