(26.10.2015) ”Puhuin kiusaajalle lenkkipolulla”

Vanhemmat kärsivät lastensa mukana koulukiusaamisesta. Minna katkaisi kierteen puhumalla suoraan kiusaajalle.

Minna (nimi muutettu) muistelee vuosien takaista onnenpotkua, joka toi hänet ja tyttärensä koulukiusaajan samalle lenkkipolulle.

– Kiusaaminen alkoi, kun tyttäreni meni yläasteelle. Sitä ehti jatkua jonkin aikaa, tyttö tuli usein itkien kotiin ja juttelimme hänen kanssaan päivän tapahtumista.

Minnan mukaan kiusaaja oli ollut samaa koulua käyvä poika, joka haukkui ja nälvi tyttöä päivittäin.

– Kouluun en asiasta ilmoittanut, vaan päätimme tyttäreni kanssa, että hoidamme asian omin voimin, Minna kertoo.

Ennen kuin Minna ehti toimia, puuttui kohtalo peliin.

– Kävi niin hyvä tuuri, että lenkillä ollessani tunnistin pojan. Usutin hänet perääni, vähän haastamaan voimia, että kumpi pärjää. Ja annoin pojan pärjätä. Olin olevinani läkähtyneempi kuin oikeasti olin ja kehuin, että hänpä on kova urheilija, ja että minulle ei moni pärjää. Kysyin, paljonko hän urheilee, kannustin häntä jatkamaan urheilua ja kehuin hänen kuntoaan.

Minna sanoo, että poika vaikutti olevan kehuista hyvillään.

– Vähän aikaa juostuamme kysäisin pojalta, että tietääkö hän, kuka minä olen. Minä kerroin, että minäpä tiedän kuka hän on.

Kättä päälle

Kun Minna oli kertonut, kenen äiti hän on, oli poika vaikuttanut hätääntyneeltä.

– Minä sanoin, ettei tarvitse pelätä. Kerroin hänelle, millä mielellä tyttäreni tulee kotiin ja että olemme itkeneet yhdessäkin hänen sanojensa takia. Kysyin, miltä se hänestä kuulostaa.

Poika oli nolona ja häpeissään.

– Sanoin hänelle, että minusta hän on fiksu poika ja ihmettelen miksi hän alentuu tuollaiseen lapselliseen hölmöilyyn. Hänellä olisi resursseja mennä myös sille toiselle, eli kiusattujen puolelle.

Lenkin lopuksi Minna ja nuorukainen olivat sopineet, ettei tämä enää kiusaa hänen tytärtään.

– Löimme oikein kättä päälle. Ja se loppui siihen, nainen kertoo.

Pienessä piirissä

Minna sanoo, että hänen perheessään on käsitelty koulukiusaamista muulloinkin ja hän on huomannut, että paras tapa on hoitaa asia pienellä porukalla.

– Minä hoidan nämä asiat aina lasten kesken. Sanon, että jos tämä tällä loppuu, en ota mihinkään yhteyttä, mutta jos ei lopu, niin sitten minä otan. Mutta siihen se kiusaaminen on aina jäänyt.

Minna sanoo, että ymmärtää senkin, miksi vanhemmat puolustavat koulukiusaajalapsiaan.

– Jos asiaa käsitellään isossa porukassa, on luontainen tapa puolustaa omaa lastaan ja silloin ei syyllistä löydy ikinä. Vaikka vanhemmat uskoisivatkin lapsensa olevan koulukiusaaja, eivät he isossa porukassa lähde omaa jälkikasvuaan morkkaamaan. Harva vanhempi pystyy syyllistämään omaa lastaan sellaisessa tilanteessa ja siksi nämä pitääkin mielestäni hoitaa pienessä piirissä.

Hän sanoo, että kehumisella ja kaveruuden kautta asiaa lähestymällä hän on onnistunut saamaan parhaita tuloksia.

– En ole mennyt uhkailemaan tai sanomaan toista tyhmäksi. Usein kiusaaja on vähän reppana, tai hän luulee, että hänellä on valtaa, jos hänen vanhempansa ovat vaikutusvaltaisia.

Vaikka vanhempana onkin helposti varpaillaan, kun oma lapsi on uhattuna, kannattaa pää pitää viileänä.

– Asiaa voi lähestyä myös niin, että ”hei, sähän olet aika reilu jätkä”, ja yleensä he aina ovatkin. Tyhmyys tietenkin tiivistyy porukassa.

Iltalehden lukijat kertova ”Jättää särön koko loppuelämään”

Vanhemmat kertovat, kuinka heidän lapsiaan on kiusattu ja miten he ovat tilanteen ratkaisseet. Joskus kiusaamista ei ole saatu loppumaan ollenkaan.

Lastani kiusattiin koulussa pitkään ja lopulta hän sai fyysisen vamman. Koska koulu ei ollut puuttunut kunnolla kiusaamiseen, olin jo ilmoittanut, että seuraava kerta johtaa poliisitutkintaan ja näin myös kävi. Asiat hoidettiin viranomaisten kanssa, koululla ainakin hetkellisesti oltiin tarkempia kiusaamisen suhteen, eikä lastani kiusattu tämän jälkeen. Kiusaaminen kesti vuosia ja jätti kyllä jäljet lapseeni. Puuttukaa hyvät ihmiset tehokkaasti tähän ongelmaan ja näkykää koululla. Vanhempainyhdistys, tunneille kuuntelemaan, mitä tahansa, mikä saa vanhemman näkymään ja koulutoverit tietoiseksi siitä, että kiusatulla on vanhemmat, jotka seuraavat koulunkäyntiä tarkasti. Tehkää myös selväksi, että pyydätte virkavaltaa apuun tarvittaessa. Tehkää myös kanteluita puutteellisesta asioihin puuttumisesta.

kiusatun läheinen

Poikani systemaattinen kiusaaminen alkoi keväällä 2014. Teimme yhteistyötä opettajien ja kuraattorin kanssa ja keräsimme todistusaineistoa, sillä tuntui, että ilman todisteita ei löytynyt uskallusta ottaa yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Kiusaajien vanhempien käytös kuitenkin yllätti. Syyhän oli meidän pojassa, sillä hän ”on liian herkkä, eikä kestä normaalia läppää”, tai hän on ”pudonnut kelkasta”.

Seuraavaksi sanottiin, että kiusaaja on niin ahdistunut, ettei saa unta, kun tuntuu siltä, että vain syytellään ja vainotaan. Kiusaajien vanhemmat voivat olla niin sinisilmäisiä, että uskovat ihan kaiken, mitä lapset heille kertovat.

Vihdoin ja viimein yksi kiusaajista teki mokan ja pisti sellaisen ääniviestin poikani Whatsappiin, joka ei jättänyt mitään epäselväksi. Oli ”ilo” lähettää se opettajalle, joka edelleen ystävällisesti välitti sen kiusaajan vanhemmalle. Kiusaajille tämä toiminta on puhtaasti viihdettä ja heille tulee helposti tunne, että voivat tehdä mitä vain ja vanhemmat ”syövät kädestä”. Toisinaan on ollut todella avuton olo ja huoli on ollut koko ajan suuri, että kuinka saa oman lapsensa selviytymään tästä kaikesta ja pääsemään asian yli edes jotenkuten. Nyt kiusaaminen on onneksi loppunut.

Kouluilla pitäisi olla mahdollisuuksia ja ennen kaikkea rohkeutta puuttua kiusaamisasioihin paljon jämäkämmin kuin mitä nyt tehdään. Arastelusta seuraa vain, että asia pitkittyy ja ratkaisun saaminen hankaloituu entisestään.

Poikani puolesta

Lapseni on ollut kiusattu. Edellisessä koulussa asiaa ei ratkaistu, joten pyysin koulun vaihtoa. Siihen ei suostuttu. Lapseni on erityislapsi, joten pyysin sitten, että hän pääsee erityisluokalle, koska hän oli henkisesti ihan poikki ja alkoi reagoida fyysisesti kiusaamiseen. Hän halusi tappaa itsensä ja siinä meni raja rikki.

Soitin erikseen kouluvirastoon ja varmistin, ettei hän joudu samaan kouluun erityisluokalle. He ymmärsivät hyvin tilanteen ja lapseni pääsi toiseen kouluun. Siellä kiusaamisella on nollatoleranssi ja opettajien muodostama ryhmä tarkkailee tilannetta. Nyt parin vuoden jälkeen lapseni siirtyy mahdollisesti takaisin isoon ryhmään. Siitä kiitos koulun, jossa puututaan kiusaamiseen, ymmärretään ja puhutaan oppilaiden kanssa, joille jäänyt traumoja kiusaamisesta. Toivon että kaikki kiusatut pääsisivät sellaiseen kouluun, jossa lapseni nykyään on.

Ikuisesti kiitollinen

Esikoulu jouduttiin lopettamaan kiusaamisen takia ja peruskoulua vaihdettiin kolmesti. Alaluokilla oli hakkaamisia, päällä pomppimisia, haukkumista, tavaroiden piilottelua, kirjojen sotkemisia, hävyttömiä tekstejä, vihkojen repimisiä ja netissä kiusaamista. Opettaja uskoi kiusaajia, mikä oli rankkaa aikaa lapselle ja koko perheelle.

Kristillinen koulu sen sijaan oli todella hyvä koulu. Koulu antoi koko perheelle hyvän olon. Jos siellä ilmaantui kiusaamista, lopetti rehtori sen heti. Lapsestani välitettiin ja häntä pidettiin ihmisenä.

Yläkoulussa alkoi taas kiusaaminen, myös netissä. Tietysti opettaja, rehtori ja psykologi uskoivat kiusaajia. Yläkoulun loputtua lapseni kaikki käsityöt ja piirustukset oli hävitetty. Etsimme niitä tuloksetta opettajan kanssa ja lopulta hän antoi lohdutukseksi piirustustarvikkeita. Ei niillä ollut samanlaista tunnearvoa kuin nuoren käsitöillä.
Ammattikoulu oli myös rankka kokemus, sillä samat kiusaajat seurasivat alakouluilta. Eikä kiusaaminen ole vieläkään loppunut.

Huolestunut äiti

Lastani on heitelty kivillä, hyökätty kimppuun ja revitty vaatteita. Asiaan ei puututtu, koska kiusaaminen tapahtui koulumatkalla ja sitä pidettiin liioiteltuna, mitä se ei todellakaan ollut. Yksikin heitetty kivi olisi voinut olla kohtalokas.

Olisi hyvä, että vapaaehtoisia ja asiasta välittäviä ihmisiä, vaikkapa turvallisia eläkeläisiä, joilla on enemmän aikaa, pyydettäisiin turvaamaan lasten välitunnit ja koulumatkat kouluissa, joissa kiusaamista tapahtuu. Tehdäänhän Suomessa monenlaista vapaaehtoistyötä, miksi ei myös tällaista. Koulukiusaaminen jättää pahan särön kiusatun koko loppuelämään.

Äitix

– Iltalehti / Tiia-Maria Taponen