Olet tässä:  / Koulukiusaaminen / Lapsen ja nuoren masennus / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (17.11.2015) Äiti taistelee kiusaamista vastaan

(17.11.2015) Äiti taistelee kiusaamista vastaan

paulaharjunkoulu_kurikka

Kurikkalaista Minna Hautalaa suututtaa ja turhauttaa. Hänen viidesluokkalaista poikaansa on kiusattu rajusti ensin keväällä ja nyt syksyllä Paulaharjun koulussa Kurikassa. Hautala kuvailee kiusaamista väkivaltaiseksi. Poikaa on Hautalan mukaan muun muassa lyöty nyrkillä päähän ja hänen päätään on lyöty pulpettiin.

Tilanne kärjistyi muutama viikko sitten, kun kiusaaja äidin mukaan jahtasi hänen poikaansa koulussa kerroksesta toiseen, ja kun poika oli mennyt maahan makaamaan, kiusaaja oli potkinut tätä. Lopuksi kiusaaja oli nostanut pojan rinnuksista ylös ja päästänyt irti niin, että poika löi päänsä lattiaan.

– Kun tulin tuona iltana töistä, poikani kertoi tapahtuneesta pelokkaasti kuiskaten. Kiusaaja oli uhannut hakata poikani, jos hän kertoo jollekin päivän tapahtumista, Hautala kertoo järkyttyneenä.

Hautala laittoi saman tien koululle viestiä ja asiaa luvattiin selvittää. Seuraavana päivänä tapahtumia käytiinkin läpi koulussa. Rehtori oli äidin mukaan myös näyttänyt pojille valvontakameran kuvaa kiusaamistilanteesta. Myöhemmin uhrin ja kiusaajan vanhemmat kutsuttiin palaveriin, jossa olivat myös rehtori, opettaja, kouluavustaja sekä sosiaalitoimiston edustajat.

– Asiasta on keskusteltu kaikkien osapuolten kanssa, ja esimerkiksi kiusaajan vanhemmat pahoittelivat poikansa käytöstä. Mikä minua tässä turhauttaa, on se, että koulu tuntuu vähättelevän tapahtunutta. Minusta tuntuu, ettei kiusaamista oteta riittävän vakavasti, Hautala sanoo.

Hautalalta oli tiedusteltu palaverissa, mitä asialle pitäisi hänen mielestään tehdä, ja hän oli ilmoittanut, että kiusaaja on poistettava koulusta. Sitä koulu ei kuitenkaan suostu Hautalan mukaan tekemään.

– Niin minulle sanottiin. Kiusaaja on väkivaltainen ja vaarallinen, joten en ymmärrä, miksi koulu ei tee asialle mitään. Puhutaan vain, mutta mitään konkreettista ei tehdä. On vain ajan kysymys, milloin jotain taas tapahtuu.

Hautalan mukaan koulu on täysin hiljentynyt asiassa yhteispalaverin jälkeen.

– Olen esimerkiksi useita kertoja pyytänyt, että saisin itse nähdä valvontakameran nauhan, mutta viimeiseen viestiini rehtori ei ole reagoinut mitenkään. Minusta tuntuu, että kukaan ei ota vastuuta vaan asiaa enemmänkin vähätellään.

Hautala kertoo, että koko perhe kärsii kiusaamisen vuoksi. Äiti aikoo kääntää kaikki kivet, jotta hänen poikansa ei tarvitse enää pelätä koulussa.

– Viime viikkojen tapahtumat hallitsevat arkeamme. Tämä on ollut äärimmäisen stressaavaa ja pelottavaa aikaa.

Hän on tehnyt asiasta myös rikosilmoituksen. Poliisi ei kuitenkaan tee asialle mitään, sillä kiusaaja on alle 15-vuotias. Lisäksi Hautala on palkannut lakimiehen ja tehnyt lastensuojeluilmoituksen sekä kannellut asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Hän teki asiasta myös julkisen Facebook-päivityksen, joka on levinnyt laajasti. Yli 14 000 henkilöä on jakanut päivityksen.

 

– Valtion virkamies neuvoi tekemään asiasta julkisen. Pidän tämän esillä niin kauan, että koulu tekee jotain konkreettista, Hautala sanoo päättäväisenä.

– Ilkka.fi / Marika Eikkula

2 kommenttia

  • Tarja

    / Vastaa

    Tämäkin tapaus on menossa oikeuteen. Kurikan lastensuojelu huostaanotti Minnan lapsen laittomasti tammiluulla 2016 , koska Minna eli lapsen äiti puolusti kiusattua lastaan. Uskomatonta..suomessa. Lastensuojelu rankausi näin kiusattua lasta vielä uudelleen kiireellisellä huostalla. Toivottavasti virkarikos todetaan ankaraksi ja tuomio tulee.

  • King diamond

    / Vastaa

    Suomi alkaa olla huono paikka elää, ei ne kiusaamiselle mitään tule tekemään, vastuuton elää tämä on, musta sais tulla kunnolla tosi tiukka laki kiusaamiselle tai suomelle on odotettavissa että se on pelkkä itsemurha maa, tällä pelillä kohta kaikki on kaikkien kimpussa. Maalla on kuitenki huono tulevaisuus jos ei jotain ruveta tekeen?

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi