
(10.10.2015) Yksi isku tuhosi elämän – Kontulassa hakattu Esko Pietarinen ei palannut enää ennalleen
Helsinkiläismiehen elämä suistui raiteiltaan, kun hänet hakattiin kotimatkallaan Kontulassa. Nyt hänen perinnöllään ehkäistään väkivaltaa Itä-Helsingin koulujen kautta.
Yksi isku. Niin vähän riittää tuhoamaan onnellisen elämän.
Siten kävi helsinkiläiselle Esko Pietariselle, joka hakattiin kotimatkallaan kuusi vuotta sitten.
Pietarisen elämässä oli kaikki mallillaan. 63-vuotias kontulalainen toimi valokuvaajana ja kierrätysaseman luottamusmiehenä. Hän rakasti klassista musiikkia, näpersi elektroniikan parissa ja lauloi kuorossa.
Suurin rakkaus oli kuitenkin Kiina, jossa hän oli asunut ja työskennellyt matkanjohtajana.
”Esko oli lupsakka, hyväntahtoinen ja hauska ihminen, joka tuli ihmisten kanssa toimeen”, ystävä Raimo Laakia kuvailee.
Kaikki muuttui traagisesti vuoden 2009 lokakuussa.
Kello oli ohittanut puolen yön, ja lämpötila lähenteli pakkasta. Pietarinen oli kävelemässä kotiin lähibaarinsa karaokeillasta Helsingin Kontulassa. Kotimatka oli vain 500 metriä, mutta matka jäi kesken.
Yön pimeydessä kimppuun kävi tuntematon hyökkääjä, joka pahoinpiteli Pietarisen. Aamuseitsemältä talonmies löysi Pietarisen pihalta verisenä, sekavana ja kylmettyneenä.
Tutkimuksissa löydetty aivovamma kertoi päähän kohdistuneesta kovasta iskusta tai potkusta. Pietarisella ei ollut tapahtuneesta muistikuvia. Tekijää ei saatu koskaan kiinni.
Kolme vuotta iskun jälkeen Pietarinen tukehtui ruokatorveen juuttuneeseen ruoankimpaleeseen. Aivovamma saattoi olla nielemisvaikeuksien taustalla, mutta varmaa tietoa ei ole. Nyt Pietarinen on antanut kasvot Aseman Lapset ry:n projektille, joka pyrkii ehkäisemään katuväkivaltaa.
Projektin ydin on oppitunti, joka kiertää peruskouluja Itä-Helsingissä. Oppitunnilla nuoret katsovat Pietarisesta tehdyn lyhytdokumentin 24 168 päivää elämää, joka on koostettu valokuvista.
Äidin syli. Pikkupoika kanojen keskellä. Nuorukainen hassuttelee ystävien kanssa ja näyttää kieltä kiinalaisen talon juurella.
Pietarisen elämä alkoi Eirassa 16-neliöisestä hellahuoneesta, jota hänen äitinsä lämmitti joutomaalta kerätyillä polttopuilla. Koulutietä varjosti räjähdeonnettomuus, joka arpeutti kasvot.
Vaikka miestä ei tunne, kuvat koskettavat. Kuvissa vilisevät souturetket, vuorien sumu ja kesäiset päivät, samoin rakkaat ihmiset.
Sitten on vain mustaa
Pahoinpitelyn seurauksena Pietarinen vietti sairaalassa kaksi kuukautta. Arjesta tuli kamppailua. Vamma aiheutti kömpelyyttä, muistivaikeuksia ja huimausta. Päässä tuntui särkyä ja painetta. Ennen seurallinen mies vetäytyi ja alkoi pelätä kotoa poistumista.
”Eskon olemus muuttui kiukkuiseksi ja pinna lyhyeksi. Hänen ei ollut hyvä olla”, Laakia kuvailee.
Projektia vetävän Tuire Wittingin mukaan Pietarisen kohtalo on herättänyt oppilaissa paljon vahvoja tunteita ja ajatuksia. Se on tarkoituskin.
”Oikean ihmisen tarina koskettaa paljon enemmän kuin puhuminen yleisellä tasolla”, Witting sanoo.
Videon katsottuaan nuoret saavat kertoa, millaisia tunteita ja ajatuksia video herätti. Sitten on tehtävien vuoro. Nuoret saavat esimerkiksi merkata karttaan, mitkä kotikulmien paikat tuntuvat turvattomilta ja keksiä, miten niistä saisi turvallisempia.
Keskustelut koskevat väkivallan lisäksi myös kiusaamista ja seksuaalista häirintää.
Kevään aikana keskusteltiin viidessä koulussa ja 18:ssa luokassa yhteensä 334 kuudesluokkalaisen kanssa. Syksyllä vuorossa on 28 kasiluokkaa. Osalle tunneista ovat osallistuneet nuorisotyöntekijä ja poliisi.
Tarinansa lisäksi Pietarinen antoi projektille rahoituksen
Koska Pietarisella ei ollut lähiomaisia eikä testamenttia, perintö ohjattiin projektille ystävän ehdotuksesta Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen avulla. Runsaalla 100 000 eurolla muun muassa maksetaan Wittingin palkkaus kahdeksi vuodeksi. Vuosi sitten alkanut hanke jatkuu vuoden 2016 loppuun.
Projekti toimii Itäkeskus–Mellunmäki-metrolinjan ympäristössä Pietarisen läheisten toiveen mukaisesti. Jos rahoitusta saadaan lisää, oppitunnit ovat mahdollisia muuallakin.
Tarkoitus on näyttää, että väkivallanteolla on seurauksia uhrin lisäksi hänen lähipiirilleen. Projekti haluaa ehkäistä väkivaltaa tulevaisuudessa.
”Ennaltaehkäisy on aloitettava nuorista. Etenkin nuoret miehet ovat suuressa riskissä tulevaisuuden tekijöinä ja uhreina”, Witting sanoo.
– HS / Roosa Murto
KIRJOITA KOMMENTTI: