
(14.3.2012) Hallinto-oikeus lopetti koulukiusatun ulvilalaispojan piinan
Ulvilalainen perheenäiti Marjo Korjus sai kolme vuotta sitten ennakkopäätöksen Turun hallinto-oikeudelta siirtää koulukiusattu lapsensa Friitalan koulusta toiseen kouluun Poriin.
Pojan kiusaaminen alkoi Korjuksen mukaan ulvilalaisessa koulussa jo toisella luokalla ja kiusaaminen jatkui koko ala-asteen ajan. Haukkuminen ja fyysinen väkivalta olivat pojalle arkipäivää, vaikka kiusaaminen oli niin koulun, vanhempien kuin oppilaidenkin tiedossa.
– Viimein rehtori totesi, etteivät he pysty takaamaan pojan turvallisuutta ja hän ehdotti lapsen siirtämistä kotikouluun, Korjus ihmettelee.
Korjus päätti kuitenkin hakea pojalle uutta koulupaikkaa Porista. Pori hylkäsi Korjuksen anomuksen, eikä suostunut tarjoamaan koulukiusatulle lapselle uutta opiskelupaikkaa.
Korjus valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka velvoitti Porin koulutoimen tarjoamaan Korjuksen pojalle koulupaikan Porista. Perusteena oikeuden päätökselle oli pitkään jatkunut koulukiusaaminen.
Vuosien kiusaaminen loppui koulun vaihtamiseen. Korjus haluaakin kannustaa vanhempia taistelemaan kiusattujen lasten puolesta jopa oikeusteitä myöten, jos muu ei auta.
Korjus nostaa esille myös koulujen käyttämän KiVa Koulu -ohjelman, jonka taakse on hänen mukaansa helppo kätkeytyä tositilanteessa.
– Opettajat kuittaavat kiusaamisen usein sillä, ettei meidän koulussa kiusata, sillä meidän koulu kuuluu KiVa Koulu -ohjelmaan.
Friitalan koulun rehtori Jukka Kotiranta ei halua ottaa kantaa Korjuksen tapaukseen, mutta vakuuttaa koulun puuttuvan kiusaamistapauksiin aina.
Kotirannan mukaan koulussa on parhaillaankin kiusaamistapauksia käsittelyssä.
Asiasta kertoi Satakunnan Kansa
KIRJOITA KOMMENTTI: