
(12.8.2013) Video suomalaisesta huostaanotosta leviää Facebookissa
Facebookissa leviää parhaillaan perheenisän kuvaama video, jossa nähdään miten sosiaaliviranomaiset poliisipartion kanssa saapuvat hakemaan vain toisen tyttären vedoten kiireelliseen huostaanottoon.
Isä vaati nähdä asiasta tehdyn päätöksen, mutta mitään asiakirjaa viranomaisilla ei kuitenkaan ollut vaatimustensa perusteeksi esittää. Poliisi tekee silti selväksi, että lapsi viedään joka tapauksessa.
Eli nyt on se kiireellinen huostaanottopäätös tehty ja se on olemassa. Ja teidän tytär lähtee meidän matkaan. Tai siis sosiaaliviranomaisten matkaan.
Se ei muutu tässä tilanteessa enää mitenkään, miespoliisi toteaa. Isälle ei kerrota kuka väitetyn päätöksen oli tehnyt tai mitkä oli kiireellisen huostaanoton perusteet. Ihmetystä herättää myös se, että toinen tytär sai jäädä isänsä luokse.
Lastensuojelulain 38 §:n perusteella kiireellinen huostaanotto ja sijoitus voidaan tehdä vain, mikäli lapsi on välittömässä vaarassa tai muutoin kiirellisen sijoituksen tarpeessa. Saman lain mukaan ennen kiireellistä sijoitusta on selvitettävä huoltajan mielipide ja käsitys asiasta, ja huoltajalle tulee myös antaa tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.
Lastensuojelulaissa lapsen huostaanoton ja sijoituksen perusteeksi vaaditaan joko puutteita lapsen huolenpidossa tai että muut lapsen kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä, tai että lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään.
KIRJOITA KOMMENTTI: