
Koulukiusaamiseen lepsu asenne (osa II)
Olen kuunnellut ja lukenut Oululaisen entisen kansanedustajan ja nykyisen Oulun poliisimestari Kari Myllyniemen ajatuksia siitä kun lapsi käy toisen lapsen kimppuun ja siitä käytetään koulussa nimitystä ”koulukiusaaminen”.
Uskoisin hänen sanoilla olevan painoarvoa, onhan hän Oulun kaupungin poliisimestari.
On todella käsittämätöntä jos vanhempi oppilas käy nuoremman kimppuun ja lyö häntä muutamia kertoja ja samalla vaatii uhriltaan taskurahat heti eikä viidestoista päivä, ei silloin kyseessä voi olla koulukiusaus. Kysymys on ryöstöstä, josta Suomessakin sentään rangaistaan täysi-ikäisiä kuukausien ehdottomalla vankeustuomiolla.
Kun vähän hiljaisempaa oppilasta kuukaudesta ja vuodesta toiseen uhkaillaan, pilkataan puheissa ja teoissa ei kyseessä voi olla kiusaustapaus vaan se on astetta pahempaa, kysymykseen voi tulla kunnianloukkaus tai jopa pahoinpitely tai muu vastaava tuomio. Ei silloin voi olla kyse koulukiusaamisesta. Olen samaa mieltä Myllymäen kanssa siitä, että sitä sanaa käyttävät vain opettajat ja osa ”ammattiauttajista” jotka haluavat turvata työpaikkansa.
Kysymys koulujen rehtoreille, miksi kymmenien opettajien kouluissa on vain muutama opettaja valvomassa, mitä välitunneilla tapahtuu? Mikä estää opettajia menemästä välitunnilla ulos. Eikö ennaltaehkäisevä työ olisi tärkeintä? Sillä työllä olisi vaikutusta jopa koulumatkoille, kun kouluaikana ei olisi päässyt syntymään riitoja, joita sitten ratkottaisiin nyrkein kotimatkalla.
Olen myös siitä samaa mieltä poliisimestari Myllyniemen kanssa, että alan ”ammattiauttajien” puheet, seminaarit, visiot, voivottelut jne.. ei auta, nyt pitää ryhtyä tekoihin. Nyt ihmetellään yleisesti miksi meillä ei ole opettajia? Kuka nyt viitsii alkaa työhön josta ei saa arvonsa mukaista palkkaa ja joutuu kokoajan pitämään silmät myös selässä, että mitään pahaa ei pääsisi sattumaan. Opettajilla on mm. oikeus ”saattaa” oppilas pois luokasta jos tilanne sitä vaatii. Tämä ja paljon muuta tärkeää asiaa löytyy Opetusministeriön turvatyöryhmän muistiosta, ja se taas löytyy ministeriön kotisivuilta.
– Ari-Pekka
KIRJOITA KOMMENTTI: