(19.9.2013) Koulukiusaaminen on väkivaltaa

Inhimillisessä tekijässä (20.9.2013) kolme aikuista kertoo omista koulukokemuksistaan.

Yliopisto-opiskelija Serena Back tuli rajusti kiusatuksi ala-asteella ja joutui sen takia lopulta vaihtamaan koulua. Kirjailija-käsikirjoittaja ja nykyään transformatiiviseksi valmentajaksi kouluttautunut Katri Manninen oli koko kouluikänsä kiusattu, mutta yhdessä vaiheessa oli itsekin kiusaaja. Työvalmentaja Timo Westman muistelee yläastevaihettaan levottomana ajanjaksona, johon liittyvää monenlaista pahaa oloa hän purki kiusaamalla sekä oppilaita että opettajia.

Kokemukset jättävät jäljen aikuisikään

Nyt 22-vuotias Serena Back joutui käymään terapiassa viidenneltä luokalta täysi-ikäiseksi asti. Häntä oli kiusannut ala-asteella koko luokka. Seitsemännellä luokalla hän oli jo vakavasti masentunut. Kadulla oli vaikea kävellä, kun hän tunsi itsensä niin ällöttäväksi. Paniikkihäiriökohtaukset ahdistivat. Paha olo muuttui lopulta turtuneeksi välinpitämättömyydeksi. Hän vain istui pimeässä huoneessa, eivätkä vanhemmatkaan saaneet häntä autettua valoisampiin ajatuksiin. Nuorisopsykiatri katsoi, että koulunvaihto oli paikallaan.

– Siirryin kylältä isompaan kaupunkiin kouluun. Siellä rehtori ei kertonut edes muille opettajille, miksi siirryin sinne. Se oli fiksu ratkaisu. Kiusaaminen loppui siihen. Usein ajatellaan, että no sittenhän kaikki on hyvin, kun kiusaaminen loppuu. Mutta silloin kiusatun ja hänen perheensä elämässä vasta alkaakin se rankin työ eli toipuminen, Serena sanoo.

Serenan kohdalla toipuminen jatkuu edelleen. Minäkuvan vaurioiden korjaamiseen menee vuosia.

Kouluihin hän toivoisi tiukkoja rehtoreita, jotka puuttuisivat kiusaamiseen ankaralla kädellä. Systeeminä voisi olla esimerkiksi kolme varoitusta ja sen jälkeen määräaikainen erottaminen.

– Samalla lailla kuin lapset vaistoavat ryhmässä johtajan ja myös sen jollain mystisellä tavalla ryhmästä ”poikkeavan”, samalla tavalla he aistivat, millainen auktoriteetti opettajilla on. Mikäli lapset tietävät, että tässä koulussa kiusaamiseen puututaan tosissaan, kiusaaminen ei välttämättä lähde muutamaa nimittelykertaa pidemmälle, Serena sanoo.

Serenan omalla kohdalla ei koulun henkilökunnassa ollut kuin yksi opettaja, joka jollain lailla yritti puuttua kiusaamiseen, mutta tuloksetta.

Omien mielialojen kanssa selviämisestä

Kirjailija-käsikirjoittaja Katri Manninen jätettiin koulussa aina porukasta pois. Muille oppilaille hän oli ”lehmä”, ”hevonen”, ”läski” ja ”ruma”. Tyttöjen keskenään pelaama ”ei olla ton kaa” -peli oli jotain, mitä Katri ei ymmärtänyt. Hän mietti vain, miksi juuri hän joutui silmätikuksi. Mutta siihen ei ole vastausta tänäkään päivänä. Katri kiusasi itsekin muutamaa arempaa tyttöä, mikä hävettää häntä yhä.

Katri on nyt aikuisena sitä mieltä, että kiusaamisen syynä on jokaisessa tapauksessa kiusaajan paha olo ja kyvyttömyys purkaa sitä tavalla, joka ei vahingoita muita. Lisäksi Katri uskoo, että kiusaaja valitsee uhrikseen aina sellaisen oppilaan, josta hän tietää, ettei tämä aiheuta ongelmia.

– Kiusaaja tietää, ettei kiusattu nolaa häntä takaisin tai ei mene kertomaan siitä opettajille. Tai jos meneekin, niin opettajat eivät reagoi tarpeeksi voimakkaasti, Katri sanoo.

Vielä kaksi vuotta sitten Katri oli sitä mieltä, että koulukiusatuksi tuleminen on jättänyt häneen monenlaisia jälkiä kuten huonoa itsetuntoa ja ulkonäkökomplekseja. Mutta nykyään Katri ei enää mieti menneitä. Transformatiivinen valmennuskurssi, jonka hän kävi Yhdysvalloissa, on tuonut hänen elämäänsä tasapainoa.

– Nykyään ajattelen, ettei henkisiä ongelmia ole olemassa. Ahdistus, pelot, masennus ovat kaikki tunteita, jotka tietyt ajatukset ovat luoneet. Ja ajatukset puolestaan ovat vain ajatuksia. Ne tulevat ja menevät, emmekä pysty hallitsemaan niitä. Jos ajatus luo sinulle huonon fiiliksen, ei tarvitse tehdä mitään. Ei analysoida, ei miettiä mennyttä. Pitää vain odottaa ja kohta mieli tyyntyy ja on kirkas olo. Kirkkaan mielenrauhan hetkellä ongelma, jota juuri hetki sitten on ahdistuneena miettinyt, onkin hävinnyt, Katri sanoo.

– Kouluissakin pitäisi opettaa lapsia ymmärtämään, että mielialat vaihtelevat. Silloin kun meillä on sisäinen myrsky tai vähän epämukava olo, silloin olemme kuin villipetoja, joiden ajattelu ei toimi normaalisti ja silloin sanomme rumasti tai käyttäydymme tyhmästi. Pitäisi opettaa, että tämä tunne on ok, mutta sitä ei saa purkaa toiseen ihmiseen vaan mieluummin vaikka huutaa, polkea jalkaa, kirjoittaa paperille rumia sanoja tai mitä tahansa, mutta ei kohdistaa sitä toisiin. Huono fiilis menee itsekseen ohi. Katri vakuuttaa.

– Katri on oikeassa siinä, että tosiaan olisi pitänyt malttaa odottaa hetki, kunnes pahan olon piikki menee ohi. Mutta kiusaamisessa on kysymys myös valta-asetelmista. Kiusaaja hakee ”maineteoillaan” statusta ja asemaa ryhmässä, sanoo myös työvalmentaja Timo Westman.

Millaista on henkinen kiusaaminen?

Timo Westman oli yläasteella niin sanottu häirikkö, joka kiusasi ja uhmasi opettajia ja ”talloi muita oppilaita mennessään”.

– Olen nyt aikuisena tavannut yhden niistä oppilaista, joita koulussa kiusasin ja olen vasta hänen kauttaan todella ymmärtänyt, että henkinen kiusaaminenkin on tosiaan väkivaltaa. Yläasteella ajattelin, että kiusaaminen on sitä, että annetaan jollekin pataan. En ollut edes tajunnut kiusanneeni tätä henkilöä, ennen kuin tapasin hänet aikuisena, Timo kuvailee.

Timo itse kokee tulleensa ala-asteella opettajansa taholta kiusatuksi. Ainaista jälki-istuntoa ja syntipukkina olemista.

– Se oli epäoikeudenmukaista ja aiheutti uhmaa auktoriteetteja kohtaan. Se sitten purkautui yläasteella. Lisäksi kotona oli vaikeuksia, mikä osaltaan aiheutti myös pahaa oloa. Ei siitä kiusaamisesta voi näin aikuisena olla muuta kuin pahoillaan, Timo sanoo.

Timo on kiertänyt kouluissa puhumassa yhdessä kiusattunsa kanssa siitä, että kiusaamiseen pitää puuttua aina. Timo toivoo, että kouluissa olisi tarpeeksi vahvoja aikuisia, jotka eivät sallisi kiusaamista.

– Ettei tapahtuisi niin kuin meidän koulussa, että kun joku sai selkäänsä, niin opettaja kääntyi nurkalta takaisin.

olotila.yle.fi