Olet tässä:  / Arkisto 2013 / Koulukiusaaminen / (15.5.2013) Yle: Helsingin opetusviraston Rauno Jarnilalle moitteita Alppilan koulun tapauksesta – johtaja pahoittelee

(15.5.2013) Yle: Helsingin opetusviraston Rauno Jarnilalle moitteita Alppilan koulun tapauksesta – johtaja pahoittelee

jarnila

Helsingin opetusviraston johtaja Rauno Jarnila saa moitteet Alppilan opettajajupakan hoidosta, kertoo Yle.

Helsingin opetuslautakunnan mukaan opetustoimen johtaja Rauno Jarnila on toiminut virheellisesti arvosteltuaan julkisesti varoituksen saanutta opettajaa Antti Korhosta.

Jarnila arvosteli Korhosta Helsingin Sanomissa viime viikolla. Jarnilan mukaan Korhonen ei enää soveltuisi opettajaksi. Hän myös suhtautui epäillen Korhosen mahdollisuuksiin jatkaa opettajana Helsingissä.

Opetuslautakunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) sanoo, että lautakunta on keskustellut Jarnilan kanssa ja on tyytymätön hänen toimintaansa.

-Jarnilan lausunto on huono asia ja erittäin harkitsematonta. Pidän todella ikävänä, että opetustoimen johtaja lähtee antamaan tällaisia lausuntoja. Viraston johto on kyllä saanut siitä palautetta lautakunnalta, että lausunto oli varomaton eikä vastaavia enää tule.

Alanko-Kahiluodon mukaan työnantaja ei voi antaa tämän kaltaisia lausuntoja alaisistaan koskaan; tapaus syö Helsingin mainetta työnantajana.

Opetustoimen johtaja Rauno Jarnila pahoittelee kärkeviä kommenttejaan.

Hän myöntää, että hänen Korhosta koskevat kommenttinsa olivat turhan kärjekkäitä ja pahoittelee tapahtunutta. Hän myös vakuuttaa, että koko Alppilan tapaus tullaan käymään tarkkaan läpi opetusvirastossa ja siitä pyritään myös oppimaan.

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi