
(24.1.2017) Perhe osti koulun – sisältä löytyi arkaluontoisia tietoja lapsista

Sivistysjohtaja ja varhaiskasvatusjohtaja uskovat, että salassa pidettävien asiakirjojen jääminen vanhalle koululle on ollut inhimillinen erehdys. Kuva: Jussi Asu
Knuuttilan entisen koulun ja päiväkodin tiloista on löytynyt arkaluontoisia henkilötietoja sisältäviä papereita.
Nurmossa sijaitseva vanha koulu huutokaupattiin isänpäivänä ja uudet omistajat saivat avaimet käteensä joulukuun alussa. Arkaluontoiset asiakirjat löytyivät, kun he alkoivat tyhjentää rakennusta. Siellä oli mapeittain muun muassa päivähoitohakemuksia, työhakemuksia, työtodistuksia, rikosrekisteriotteita, salmonellatodistuksia ja lasten sairauskertomuksia.
Knuuttilan koulun uudet omistajat ovat käyneet paperit läpi ja eritelleen arkaluontoiset asiakirjat toimitettavaksi kaupungille.
Seinäjoen varhaiskasvatusjohtaja Aija-Marita Näsänen pahoittelee tapahtunutta.
– Tällaiset asiakirjat ovat salassa pidettäviä, eikä niiden missään nimessä kuuluisi olla enää koululla, hän sanoo.
Näsäsen mukaan tapahtunut kömmähdys on useiden asioiden summa. Sisäilmaongelmat ajoivat Knuuttilan päiväkodin lapset ja henkilökunnan evakkoon vuonna 2013.
– Ketään en lähde syyttämään. Tiloista lähdettiin kiireellä pois. Kaiken on pitänyt olla kunnossa, mutta valitettavasti näin ei ole ollut. Asiat on hoidettu tässä tapauksessa huonosti, mutta missään nimessä tämä ei ole ollut tarkoituksellista. Tällaiset tapaukset ovat erittäin vakavia.
Sivistyskeskuksen toimialajohtaja Heikki Vierula harmittelee tapahtunutta.
– On selvää, ettei tällaista saa tapahtua. Selvittelemme torstaina tarkemmin, mitä papereita koululta on löytynyt. Hyvä, että uudet omistajat ilmoittivat löydöstään meille. Uskon, että kyseessä on inhimillinen erehdys. Rakennus laitettiin neljä vuotta sitten käyttökieltoon ja sieltä lähdettiin nopeasti pois, Vierula sanoo.
– Ilkka.fi / Marika Eikkula
KIRJOITA KOMMENTTI: