
(22.4.2013) Teuva sulkee kolme kyläkoulua
Teuva lakkauttaa jo tänä syksynä Komsin, Kauppilan ja Riipin sivukoulut.
Koulujen oppilaat opettajineen siirtyvät syksyksi kirkonkylässä olevaan Syreenin kouluun ja siitä edelleen peruskorjattuun koulukeskukseen vuoden 2014 alussa.
Alkuperäisen aikataulun mukaan kyseisten kyläkoulujen piti loppua syksyllä 2014, mutta kunta säästää noin 200 000 euroa aikaistamalla sulkemisia. Päätöstä perusteltiin myös sillä, että opetus järjestyy näin paremmin. Se on myös lasten kannalta parempi, koska heidän ei tarvitse kesken lukuvuoden siirtyä uuteen kouluun ja uuteen ryhmään, jossa on jopa uusi opettaja.
Valtuusto päättyi lakkauttamiseen keskustelun jälkeen yksimielisesti. Asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun äänestettiin, mutta palautusesitys kaatui äänin 22-5.
KIRJOITA KOMMENTTI: