Olet tässä:  / Arkisto 2013 / Koulukiusaaminen / (8.4.2013) Erotettu opettaja Antti Korhonen: Sikamainen temppu

(8.4.2013) Erotettu opettaja Antti Korhonen: Sikamainen temppu

tutkintapyynto

Erotetun opettaja Antti Korhosen mukaan Helsingin opetusviraston päätös on täysin perusteeton.

Helsingin opetusvirasto on päättänyt erottaa Alppilan yläasteella työskennelleen opettajan, koska tämä poisti maaliskuussa oppilaan koulun ruokalasta voimakeinoja käyttäen.

Opettaja Antti Korhonen osasi odottaa päätöstä, mutta ei pidä sitä oikeudenmukaisena.

– Tämä on oikeusmurha, Korhonen sanoo ykskantaan.

Hän kertoo aikovansa hakea asiaan oikaisupäätöstä opetuslautakunnalta. Jos päätös ei muutu, on Korhonen omien sanojensa mukaan valmis menemään oikeuteen asian takia.

– Jutulle ei ole mitään perusteita. Olen toiminut tässä asiassa tasan tarkkaan perusopetuslain 36. pykälän mukaisesti enkä ole tehnyt mitään väärin. Olen hoitanut hommani hyvin, ja siksi saan kenkää.

– Aion taistella asiasta pitkään. Opetusvirastossa tulisi miettiä, minkälaisen viestin tämä päätös lähettää häirikköoppilaille ja muille ihmisille. Asia koskee kaikkia opettajia, sillä tapauksia on vuosittain satoja, mutta yleensä ne käsitellään koulussa sisäisesti. Tämä oli opetusvirastolta sikamainen temppu, Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan hänellä on asiassa takanaan Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n tuki.

1 kommentti

  • Niinpä

    / Vastaa

    Miksi aina vaaditaan opettajia vastuuseen, miksi ei myös samalla tavalla oppilaita. Tasapuolisuus? Penskat koulussa saavat sanoa mitä tahansa, uhkailla, räkyttää, haistatella, jopa käydä käsiksi, heitä vaan pitää ymmärtää. Opettajilla on se, että jos uskallat sanoa sanakin poikkiteloin tai jos uskallat hipaistakin opilasta -> nippu erilaisia sanktioita. Ihan typerää. Ja näistä nuorista kasvaa seuraavat kansakunnan veronmaksajat, voi elämän kevät!!

    Toiseen käsiksi käyminen on joka tapauksessa väärin mutta pitäisi opettajilla olla jokin auktoriteetti. Noh, yleensäkin Suomessa viaton kärsii ja syyllinen sen kun porskuttaa…

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi