
(31.3.2015) Pojat hakkasivat tytön välitunnilla sairaalaan
Kymmenvuotias pikkutyttö sai aivotärähdyksen ja leukaansa hoitoa vaativan toimintahäiriön vanhempien oppilaiden pahoinpideltyä hänet koulun pihalla.
Tapaus sattui kuopiolaisessa alakoulussa helmikuun 3. päivä.
Lasten kertoman mukaan kymmenvuotiaan hakkasi kaksi neljännen luokan poikaa. Pojat iskivät uhrin päätä seinään sekä löivät ja potkivat.
Pahoinpitely tapahtui koulun tyttöjen muodostaman ringin sisällä. Tytöt kirkuivat, mutta eivät kuitenkaan voineet mitään aggressiivisille pojille.
Mukilointi päättyi, kun koulun henkilökuntaan kuuluva aikuinen kutsui lapset sisälle.
Kymmenvuotias toimitettiin samana päivänä yliopistollisen keskussairaalan lastenosastolle, jossa hän sai hoitoa kaksi päivää.
Rehtori: Selvitetty
Iltalehden kuuleman väitteen mukaan opettajat eivät nähneet tapausta, eivätkä siksi tietenkään osanneet siihen puuttua. Koulun välituntivalvojan huomio olisi kiinnittynyt kyseisenä hetkenä palo- tai pelastusharjoitukseen.
Koulun rehtori kiistää väitteen.
– Ei pidä paikkaansa. Välitunnilla oli valvojat, hän sanoo.
Rehtorin mukaan hän ei voi virkansa vaitiolovelvollisuuden vuoksi kertoa asiasta yhtään enempää.
– Tämä asia on selvitetty, hän tyytyy lausumaan.
Taustalla pikku kiista
Iltalehden kuuleman mukaan 10-vuotiasta ei ole aiemmin kiusattu, vaan taustalla oli pikemminkin lasten mitätön kiista.
Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan.
Petri Elonheimo / Iltalehti
KIRJOITA KOMMENTTI: