Olet tässä:  / Koulukiusaaminen / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (23.2.2015) Koulukiusaamista Salossa: ”Koulu ei tee mitään”

(23.2.2015) Koulukiusaamista Salossa: ”Koulu ei tee mitään”

Koulukiusattu

Koulukiusaaminen on käytännössä jokaisessa suomalaisessa koulussa jonkinasteinen ongelma, vaikka koulujen henkilökunta ja viranomaiset väittävät usein aivan muuta.

 

Koulukiusaaminen on kuitenkin yksi alhaisimmista teoista, joita lapset ja nuoret voivat toisilleen tehdä. Nyt sosiaalisessa mediassa kuohuttaa eräs traaginen tarina Salossa sijaitsevasta Moision yläkoulusta.

Kyseessä on 16-vuotiaan Evelinan tapaus, jossa on tapahtunut jo lukuisia synkkiä käänteitä sekä muiden nuorten että koulun taholta. Evelinan siskon koskettava kirjoitus on levinnyt laajasti sosiaalisessa mediassa. Tytön läheisten joutuessa lopulta itse puuttumaan alati pahenevaan tilanteeseen saivat he syytöksiä niskaansa sen sijaan, että koulu olisi puuttunut millään tavoin varsinaiseen ongelmaan, eli koulukiusaamiseen.

– Evelinan oma opettaja, koulukuraattori taikka kukaan muukaan opettaja ei suostu puuttumaan kiusaamiseen. Aluksi meille luvattiin että asia selvitetään koulussa kiusaajien kanssa, mutta nyt meille on sanottu ettei koulu aio puuttua kiusaamiseen, sillä heillä ei ole valtuuksia puuttua tähän, koska kiusaaminen tapahtuu vapaa-ajalla, vaikka totuus on, että kiusaamista tapahtui samalla tavalla koulussa kuin vapaa-ajalla, kirjoituksessa kerrotaan.

Stara.fi sai asiaa selvitellessään huomata, että sama koulu on ollut aiemminkin useita kertoja esillä siellä tapahtuneen koulukiusaamisen vuoksi, joten Evelinan tapaus ei tullut varsinaisesti yllätyksenä. Tämä siitä huolimatta, että koulu on ollut jo pitkään mukana koulukiusaamista vastaan suunnatussa KiVa Koulu -kampanjassa. Nyt Evelinan sisko peräänkuuluttaa kirjoituksessaan ihmisiä puuttumaan koulukiusaamiseen nopeasti.

– Eikö tämä ole jo tarpeeksi? Miten haluaisitte toimia jos oma lapsenne kokisi tätä samaa? Tunnetilat heittelevät laidasta laitaan, raivosta suruun. Ja nuoret, haluan että ymmärrätte; kiusaamiseen tulee aina puuttua, älkää olko se heikko puoli joka kiusaa, sisko kirjoittaa.

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi