Olet tässä:  / Koulukiusaaminen / Lapsen ja nuoren masennus / Uutiset 2015 / Miksi kukaan ei puuttunut ahdisteluun Tapanilassa? – (Katso video)

Miksi kukaan ei puuttunut ahdisteluun Tapanilassa? – (Katso video)

tommi_laitio

Tapanilassa runsas viikko sitten tapahtunut joukkoraiskaus sai Helsingin nuorisotoimen johtajan pohtimaan konkreettisia keinoja häirintään puuttumiseksi.

Hänen mukaansa yksinkertainen kysymys ”Mikä on seuraava asema?” olisi saattanut kääntää junasta alkaneen tilanteen suunnan.

Helsingin nuorisotoimen johtajan Tommi Laition mukaan erityisesti tytöt ja maahanmuuttajat kokevat paljon erilaista häirintää. Yleinen kokemus on, etteivät ihmiset puutu tilanteisin, vaan jäävät seuraamaan niitä sivusta.

– Minua kiinnosti, miksi monelle käy niin, ettei toimi omien arvojensa mukaisesti. Mikä estää väliinmenemistä, kun tietää, että tuo tilanne ei mene oikein, Laitio pohtii.

Jonkinlainen selityskin hänellä on valmiina.

– Me usein aliarvioimme muiden ihmisten halua auttaa. Me ajattelemme, että ehkä olen ainoa, ehkä jään yksin jos nostan tämän asian esiin, ja siksi jäämme penkkiin istumaan ja tuijottelemaan sivusta.

Moni neuvo olisi sopinut Tapanilan tapaukseen

Laitio onkin koonnut yhteen seitsemän tapaa puuttua ja auttaa. Moni niistä olisi ollut suoraan sovellettavissa Tapanilan tapaukseen, jossa viiden nuoren joukon epäillään raiskanneen nuoren naisen. Naista oli häiritty jo lähijunassa, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut puuttunut tilanteeseen.

Yksinkertainen keino saada häiritsijät järkiinsä on Laition mukaan nimetä teko ja siten tuomita se.

– Kuulostaa tosi yksinkertaiselta ja helpolta sanoa ”Hei te häiritsette tätä ihmistä, voitteko lopettaa?”. Sillä on kuitenkin kummallinen vaikutus, se ikään kuin laittaa aivot päälle.

Laitio kehottaa myös puuttujan oman turvallisuuden vuoksi pysymään tilanteessa rauhallisena. Omaa ärsyyntymistään ja vihaansa ei kannata näyttää. Lisäksi puuttumisessa kannattaa keskittyä teon, ei ihmisen tuomitsemiseen.

– Monessa tutkimuksessa nousee esiin, että mitä rauhallisempana ja myönteisempänä tilanteessa pysyy, sitä harvemmin ihminen käy sinun kimppuusi.

Pienenkin häiriötekijän aiheuttaminen voi auttaa

Jos suora puuttuminen tuntuu vaikealta, voi pienenkin häiriötekijän aiheuttaminen saada aikaan tilanteen raukeamisen. Huomion voi ohjata muualle, vaikkapa kysymällä seuraavan aseman nimeä tai muuta yksinkertaista.

– Jos kysymyksessä on ryhmä, kuten Tapanilan tapauksessa, kannattaa kontakti ottaa sellaiseen nuoreen, joka ei vedä tilannetta, eli lähteä ikään kuin hajottamaan sitä ryhmää sisältä. Se laittaa myös sivusta seuraavat nuoret vastuuseen. Joku ehkä ryhmästä sanoo silloin, että mennäänkö vaikka istumaan tuonne toisaalle, Laitio selittää.

Vastuuseen kannattaa vetää myös muut matkustajat.

– Yksi tapa on ottaa katsekontaksi toiseen matkustajaan ja kysyä, että eikö me voitaisi mennä tuohon väliin. Kun kaksi ihmistä on liikkeellä, myös muiden ihmisten on helpompi lähteä mukaan.

Hyvät teot jakoon somessa

On tärkeää, ettei uhria jätetä yksin tilanteen jälkeenkään.

– Ihminen jonka kimppuun on käyty tai jota on solvattu, kokee helposti häpeän tunnetta, että ehkä ongelma olikin hänessä. Silloin voi mennä luokse ja sanoa, että tuo, mitä sinulle tehtiin, ei ollut oikein. Voi jopa pyytää anteeksi, ettei puuttunut asiaan.

Laitio myös rohkaisee kertomaan niistä tilanteista, joissa asioihin puututtiin ajoissa.

– Siinä sosiaalinen media on kätevä. Sillä muistuttaa olevan ihmisiä, jotka haluavat toisille ihmisille hyvää. Sillä tavalla ihmiset rohkaistuvat myös itse toimimaan.

YLE – Aamu TV

*******************************

Väkivalta, rasismi tai koulukiusaaminen kasvavat silloin kun niillä on sivustakatsojia – silloin kun niihin ei puututa. Pahinta eivät ole pahikset, vaan hyvisten hiljaisuus. Uhrin kokemuksen tekee pahemmaksi, jos kukaan ulkopuolinen ei tehnyt mitään, jos kukaan ei auta, pyydä lopettamaan tai sido haavaa.

Joudumme kaikki joskus tilanteisiin, joissa on tilaisuus puuttua väkivaltaan tai rasismiin. Seuraavalla kerralla, ei luoteta siihen, että joku muu puuttuu tuohon kohta. Parempi, että tilanteen katkaisee liian moni kuin ei kukaan. Useimmat haluavat puuttua mutta eivät uskalla. Ollaan ensi kerralla se, joka tekee ensimmäisen liikkeen – ja vedetään muut mukaan.

Miten saamme tilanteissa lisää rohkeutta? Seuraavat toimintatavat on todettu tehokkaiksi:

1. Arvioi tilanne.
Ennen kuin puutut, arvioi onko tilanne sinulle vaarallinen. Jos tilanne on sinulle vaarallinen, soita hätänumeroon 112.

2. Pysy rauhallisena.
Jos käyttäydyt rauhallisesti ja jopa hyväntuulisesti, tekijän on vaikeampi hyökätä kimppuusi.

3. Suuntaa tekijän huomio muualle.
Jos kyseessä on sanallinen hyökkäys, tekijän huomion kiinnittäminen muualle esimerkiksi kysymällä ohjeita voi olla tehokas tapa saada tilanne välittömästi loppumaan. Se hämmentää tekijän.

4. Nimeä teko.
Aloita sanomalla ääneen, mitä henkilö tekee. Jo teon nimeäminen laittaa vastaanottajan ”aivot päälle”.
Sano, että teko ei ole OK ja pyydä lopettamaan.
Kysy, tarvitseeko uhri apua.
Voit myös teeskennellä olevasi uhrin ystävä. Näin osoitat, ettei henkilö ole yksin.

5. Hanki apua.
Helpoin tapa hankkia apua on soittaa hätänumeroon 112. Vedä tilannetta seuraavat mukaan tilanteeseen katsomalla heitä silmiin ja pyytämällä apua. Tilanteessa älä keskity vain kovaäänisimpiin, vaan ota katsekontakti hiljaisiin seuraajiin tai myötäilijöihin. Osoita, että tekijä on vähemmistössä.

6. Älä jätä uhria yksin.
Vaikka et olisi puuttunut tilanteeseen, jää uhrin seuraksi odottamaan avun saapumista. Kerro uhrille, että et hyväksy käytöstä. Näin toivoisit myös itsellesi tehtävän.

7. Kerro näkemästäsi.
Rohkeus synnyttää rohkeutta. Kerro muille esimerkiksi Facebookissa, mitä olet tehnyt.
Ilmoita verkossa näkemästäsi rasistisesta kirjoittelusta sivuston ylläpitäjälle ja poliisille (www.poliisi.fi/nettivinkki)

Lähde: http://vakivallankumous.tumblr.com/7tapaapuuttuajaauttaa

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi