
(24.4.2012) OAJ: Erityisopetuksen yhdistäminen epäonnistunut
Viime vuoden alussa uudistunut perustusopetuslaki on Opettajien ammattijärjestön mukaan tuonut jäsenkunnalta koko ajan enemmän huolestuneita yhteydenottoja.
– Viikoittain tulee huolestuneita viestejä siitä, että haastavia ja tukea tarvitsevia oppilaita sijoitetaan suuriin yleisopetuksen ryhmiin niin paljon, että turvallisuus ja vuorovaikutusta vaativa oppiminen ryhmissä vaarantuu, kertoo OAJ:n erityisasiantuntija Merja Koivisto.
Opettajien yhteydenottojen määrä on kasvanut erityisesti tänä keväänä.
– Lisääntyneet kysymykset kertovat siitä, että nyt aletaan olla perillä siitä, mitä lakimuutos käytännössä tarkoittaa, Koivisto arvioi.
Lainmuutos muutti erityisopetusta niin, että tukea tarvitsevat oppilaat pyritään tukitoimia tehostamalla pitämään yleisopetusryhmissä mahdollisimman pitkään. Erityisopetus pyritään järjestämään muun opetuksen yhteydessä ja välttämään siirtoja erityisluokkiin tai –kouluihin.
OAJ:n mukaan osa kunnista soveltaa lakia pääosin taloudellisin perustein ja välttelee oppilaiden kalliita sijoituksia erityiskouluihin. Lisäksi kuntien toimintatavat eroavat toisistaan, vaikka käytäntöjen pitäisi olla samat ympäri maata.
– Lähikouluperiaatetta toteutetaan liian usein säästösyistä. Jos erityisen tuen piirissä opiskelevaa oppilasta opetetaan yleisopetusryhmässä, ryhmäkoon pitäisi pienentyä. Lisäksi oppilaan pitäisi saada erityisopettajan antamaa erityisopetusta, Koivisto muistuttaa.
Kaikkialla tilanne ei ole toki yhtä synkkä. Esimerkiksi Turun Hannunniitun koulussa ollaan optimistisia.
– Olemme nyt vuoden mittaan opetelleet tätä järjestelmään kantapään kautta, ja uskon, että ensi vuonna asiat sujuvat jo paremmin, sanoo rehtori Timo Kalske.
Asiasta kertoi Turun Sanomat
KIRJOITA KOMMENTTI: