Olet tässä:  / Arkisto 2012 / Videoita / (27.4.2012) Avoin seksuaalikasvatusvideo närkästyttää Vanhempainliittoa – katso video

(27.4.2012) Avoin seksuaalikasvatusvideo närkästyttää Vanhempainliittoa – katso video

valistusvideo

Ruotsalaisvalmisteisessa videossa esitellään poikkeuksellisen avoimesti eri tapoja toteuttaa seksuaalisuutta.

Ruotsalaisen seksuaalikasvatusta tarjoavan RFSU-järjestön uudessa seksuaalikasvatusvideossa kerrotaan suoraa asiaa seksistä, homoudesta, transsukupuolisuudesta ja rakastumisesta.

Animaatiovideolla nuoret ovat erivärisiä, heteroja ja homoja, eikä mitään seksuaalisuuteen liittyvää asiaa jätetä käsittelemättä.

RFSU-järjestön mukaan video syntyi tarpeesta tuoda suomalaiskouluihin ajantasaista seksuaalivalistusmateriaalia.

– Videolla kehotetaan nuoria nauttimaan omasta seksuaalisuudestaan. Siinä korostetaan myös sitä, ettei kaikkia kiinnosta seksi lainkaan, ja sekin on ihan ok, sanoo Hanna Pasanen Suomen RFSU:sta.

Nuoret pitävät avoimesta käsittelytavasta

Vantaalaisessa Ruusuvuoren koulussa seksiasiat on otettu jo käsittelyyn terveystiedon tunneilla kaikkien kahdeksasluokkalaisten kanssa. Oppilaat suhtautuvat uuteen opetusvideoon positiivisesti.

– Siinä puhutaan avoimesti eikä salailla tai häpeillä mitään, se on hyvä, kahdeksasluokkalainen Kimi Tsutsunen sanoo.

Lue koko artikkeli YLE:n verkkosivuilta

Mistä on kyse?

  • Ruotsalainen seksuaalikasvatusta tarjoava järjestö tarjoaa suomalaisille kouluille ilmaiseksi uutta seksuaalikasvatusvideota.
  • Videossa seksiä käsitellään monipuolisesti ja kiertelemättä.
  • Vanhempainyhdistys ei videosta pidä. Yhdistyksen mukaan vapaamielinen video ei sovi kaikille oppilaille. Heidän mukaansa suomalaisten tulisi uudistaa sekusaalikasvatusta kotimaisena yhteistyönä.

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi