
(15.10.2012) Koulupuukotus Keravalla, tyttö puukotti toista tyttöä!
Sompion yläasteella Keravalla on tapahtunut koulupuukotus kesken oppitunnin maanantaina. Välikohtauksessa loukkaantui yksi 7. luokan tyttöoppilas. Puukotuksesta epäillään saman luokan tyttöä.
Puukotus tapahtui kesken oppitunnin. Tyttöoppilas oli ottanut yllättäen esiin teräseen, jolla alkoi uhkailla luokkatovereitaan.
Uhkauksen kohteeksi joutui ainakin kaksi poika- ja kaksi tyttöoppilasta.
– Yksi tytöistä oli yrittänyt huitaista uhkailijan puukkoa syrjään, jolloin hän oli saanut käteensä viiltohaavan, kertoo Keravan viestintäpäällikkö Susan Mykrä IS:lle.
Mykrän mukaan haava ei ole vakava.
Vielä ei ole tiedossa, miksi tyttö alkoi riehua puukon kanssa oppitunnilla.
Rehtori sai riisuttua aseista
Välikohtauksen jälkeen puukolla aseistautunut tyttö poistui luokasta, ja luokan ovi lukittiin. Sompion yläasteen rehtori sai puhumalla haltuunsa tytöltä puukon ja pian paikalle tulleet poliisit ottivat tytön kiinni.
– Nyt koululla on Keravan sosiaalihuollon sekä Keski-Uudenmaan kriisipäivystyksen henkilökuntaa. Kyseisen luokan oppilaille on järjestetty mahdollisuus keskustella tapahtuneesta. Ymmärrettävästi osa heistä on järkyttyneitä ja peloissaan, Mykrä kertoo.
Myös luokan oppilaiden vanhempiin otetaan parhaillaan yhteyttä. Muiden oppilaiden huoltajille lähetetään tapahtuneesta sähköpostia Wilma-yhteyden kautta.
– Tilanne on nyt hallussa, rauhoittelee Mykrä.
Timo Myllyniemi, Iltasanomat
YouTube video
KIRJOITA KOMMENTTI: