Olet tässä:  / Arkisto 2013 / (7.10.2013) Herätys! Koululaiset haetaan sängystä kouluun Pohjanmaalla

(7.10.2013) Herätys! Koululaiset haetaan sängystä kouluun Pohjanmaalla

heratys

Etelä-Pohjanmaalla sikeäunisimmat koululaiset haetaan aamulla kouluun.

Koululaisten herätyspalvelun tarkoituksena on ehkäistä syrjäytymistä. Jo 78 nuorta saatu aamuisin jaloilleen.

Etelä-Pohjanmaalla on käynnissä jo toinen hanke nuorten kouluun herättämiseksi. Nuorten Ystävät on käynnistänyt RAY:n tuella viisivuotisen (2013-2017) hankkeen, jossa puututaan nuorten poissaoloihin. Jos ei puhelinherätys auta, koululainen käydään hakemassa kotoa. Herätyspalvelun piirissä ovat pääosin peruskoulun yläluokkalaiset.

– Pyrimme siihen, että puhelinherätys on se ensisijainen vaihtoehto, ja sen jälkeen lähdetään hakemaan, projektipäällikkö Heli Rantamäki Nuorten Ystävät ry:stä kertoo.

Herätyskurssi kestää kuukauden. Se lähtee liikkeelle siitä, että vanhemmat pyytävät apua. Monasti tilanne teinin kanssa kotona on kärjistynyt niin, ettei vanhempien sanalla ole painoarvoa.

Nuorten Ystävät -järjestö tietää, että nuoria valvottavat pelit, puhelimet ja muu viihde-elektroniikka, eikä herättäminen ole sitä kiitollisinta puuhaa. V-alkuisiakin sanoja on kuultu.

Hanke perustuu Nuorten Ystävien ja Seinäjoen kaupungin jo aikaisemmin kehittämään malliin, jolla vähennettiin myöhästymisiä yli 30 prosentilla. Mallissa edetään porras kerrallaan kasvatuskeskustelun, aamuherätysten, hakujakson ja palveluohjauksen avulla.

Asiasta kertoi MTV3

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi