Olet tässä:  / Arkisto 2009 / (16.1.2009) Nuorisojoukko tunkeutui kouluun – yrittivät pahoinpidellä oppilasta!

(16.1.2009) Nuorisojoukko tunkeutui kouluun – yrittivät pahoinpidellä oppilasta!

munkkiniemi koulu

Aseina puukko ja sorkkarauta

Joukko järeästi varustautuneita nuoria yritti kahdesti päästä pahoinpitelemään helsinkiläiskoulun oppilaan.

Puukolla ja sorkkaraudalla aseistautuneen 4-5 nuoren porukan aikomuksena oli pahoinpidellä yksi koulun poikaoppilas. Aiottu hakkaaminen jäi kuitenkin suorittamatta, koska koulun henkilökunta sai käännytettyä joukon pois molemmilla kerroilla.

Joukkio ilmestyi Munkkiniemen Yhteiskoululle ensimmäisen kerran yhdentoista aikaan perjantaina päivällä ja soitti kännykällä uhrinsa koulun pihalle. Uhkailun kohteeksi joutunut poika pääsi kaverinsa kanssa kuitenkin pakenemaan koulun sisälle, nuorisojoukon seuratessa perässä. Aulassa vahtimestari tuli lopulta apuun.

– Olin itse ruokalassa, kun minulle tultiin kertomaan, että koulussa on tällaisia tunkeilijoita. Lähdin toisen miesopettajan kanssa koulun aulaan, jossa vahtimestari oli pysäyttänyt 4-5 miehen ja pojan ryhmän, koulun rehtori Aki Holopainen kertoo.

Rehtori, opettaja ja vahtimestari saivat puhumalla uhkailevat nuoret lähtemään pois koulusta.

– Joukossa oli kaksi selkeästi jo parikymppistä miestä ja 2-3 15-18 -vuotiasta nuorta.

Turvatoimia ei kiristetä

Rehtori Holopainen myöntää, että koki itsekin tilanteen uhkaavaksi.

– Totta kai, mutta ei tässä nyt yöunia menetetä. Tärkeintä oli oppilaiden turvaaminen. Aulassa oli ruokatunnin aikaan paljon väkeä ja osa varmasti koki tilanteen uhkaavana.

Lue koko artikkeli Iltalehden verkkosivuilta!

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi