
(27.2.2009) Iltalehti: Kuusivuotias sidottiin käsistä ja jaloista koulussa
Ulkomaat
Asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille.
Göteborgin lähistöllä koulua käyvä kuusivuotias poika joutui viidesluokkalaisten poikien kiusaamaksi välitunnilla.
Isälleen kiusaamisesta kertoneen pojan mukaan kolme viidesluokkalaista poikaa oli sitonut hänen kätensä ja jalkansa hyppynarulla, työntänyt kapulan suuhun ja pannut lopulta roikkumaan vaatekoukusta.
– Täysin sopimatonta käyttäytymistä, koulun rehtori sanoi Svenska Dagbladetin mukaan.
Opettaja oli löytänyt pojan penkillä seisomasta jalat ja kädet yhä sidottuina. Suukapula oli jo poissa.
Pojan isä teki tapauksesta ilmoituksen poliisille, joka on nyt siirtänyt jatkotoimet sosiaaliviranomaisten harkittaviksi poikien nuoren iän vuoksi. Poliisin mukaan kyseessä oli laiton vapaudenriisto.
Asiasta kertoi Iltalehti
KIRJOITA KOMMENTTI: