(19.9.1999) Mitä mieltä minä olen erityisopetuksesta!

Kovasti puhutaan integraatiosta ja inkluusiosta ja sen toimivuudesta ja siitä että kaikilla on oikeus käydä omaa lähikoulua, silloin unohdetaan se tosi asia, että hetken kuluttua jos luokkaan on siirretty sopeutumaton oppilas, voikin seurata se, että luokassa monta ”häirikköä” ja hermoraunio opettaja. Oman pojan kohdalla ei mikään muu kuin opetus erityisluokalla olisi ollut oikea ratkaisu.

Opetushallitus ja opetusministeriö on antanut kunnille liian vapaat kädet tehdä erityisopetus siten kuin kunta itse haluaa. On selvästi tuotu esille ne tukitoimet joiden avulla oppilas selviää erityisoppilaana normaaliluokalla. Niitä on mm. Henkilökohtainen avustaja, Erityisopettajan apu tarvittaessa, Mahdollisuus siirtyä pois normaaliluokasta, jos ei kykene siellä opiskelemaan ja Oppilaalle tehdään HOJKS.

Kun käytetään vähän laskuoppia niin huomataan se tosiasia että monilla kunnilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa integraatiota oikein. Kun ei ole rahaa!! On kuntia joissa on jopa 1500 oppilasta, mutta kunnassa ei ole omaa erityisopetusta?? Käytetään naapurikunnan hyvää kouluverkkoa hyväkseen ja kuljetetaan oppilaat sinne (ei tarvitse maksaa kuin kuljetus).

Muistetaan se, että oppilaan siirto erityisluokkaan ei ole rangaistus (Dosentti Timo Saloviitan viittaus HS:n yleisönosastolla 17.9.1999), se on yksi mahdollisuus siihen että oppilas saa oppimistavoitteet täytettyä. Me vanhemmat olemme ratkaisevassa asemassa siihen miten lapsen kanssa keskustellaan mahdollisesta siirrosta erityisopetukseen.

Jos lapselle sanotaan esim. ”normaali luokassa et joudu silmätikuksi, mutta kun menet erityisluokkaan sinulla ei ole yhtään kaveria”. On aivan varmaa että lapsi ei mene silloin erityisluokalla. Mutta jos vanhemmat ovat itse henkisesti valmiita laittamaan lapsen erityisopetukseen, ei lapsen oppimiselle ole esteitä vaikka hän on erityisopetuksessa. Olen laittanut linkkinä kokonaisuutena Timo Saloviitan yleisönosastonkirjoituksen, tarkoitus ei ole provosoida Saloviitaa, mutta jos erityispedagogisen laitoksen dosentti tyrmää näin jyrkästi opetuksen erityisluokassa, niin silloin on tehty suuri karhunpalvelus tulevaisuuden aikuisille. En todellakaan voi olla samaa mieltä alan ”asiantuntijan” kanssa.

Jyväskylän erityispedagogisen laitoksen dosentti Timo Saloviita kirjoitti mielipidekirjoituksen joka nosti monien erityislasten vanhempien ja opettajien ”niskakarvat pystöön”. Olen myös ihmetellyt esim. Suomen erityiskasvatuksen liiton hiljaiseloa. Onhan liitto kylläkin silloin tällöin antanut joitakin kommentteja ja kannanottoja, mutta siihen se on jäänyt. Uskon siihen, että mm. Opetushallitus, OAJ, SEL jne.. ei halua (uskalla ) kommentoida virkamiesten / tutkijoiden tekemisiä, ” eihän korppi korppia noki ”.
– AaaPee

**************************

Siirrot erityisluokille ovat vähitellen yleistyneet

(Helsingin Sanomat 17.9.1999, yleisönosastonkirjoitus)

Oppilaan siirtäminen erityisluokalle on opettajan yksinkertainen tapa päästä eroon niistä lapsista, joita hän ei halua opettaa. Koululainsäädännössä opettajien valtaoikeuksia siirtopäätöksissä on vähitellen laajennettu, viimeksi uuden perusopetuslain hyväksymisen yhteydessä. Ei siis ihme, että erityisluokkasiirrot ovat vähitellen yleistyneet. Vuonna 1995 erityisopetuksessa oli vajaa kolme prosenttia oppilaista, syksyllä 1998 jo melkein neljä prosenttia ( HS 13.5 ). Turussa määrä hipoo jo kuutta prosenttia, mutta sekään ei turkulaisille näy riittävän. Erityisopetusta on lisättävä, vaati nimimerkki Suivaantunut (TS 26.5). Erityisluokilla käy nykyisin jo 20 000 peruskoululaista.

Näyttää siltä, että opettajat ulosmittaavat vaikutusvaltansa kasvun yhä suurempana oppilasvalikointina. Häviävänä osapuolena ovat erityisluokalle siirretyt oppilaat, joita Opetusalan ammattijärjestön puheenjohtaja Erkki Kangasniemi kunnioitti taannoin nimityksellä ”häiriköt” ( Ilta-Sanomat 15.5 ). Asiaa ei muuta se, että suuri osa oppilaiden vanhemmista on saatu tukemaan järjestelmää. Vanhemmat pyristelevät usein vastaan oman lapsensa kohdalla, mutta eivät kyseenalaista lajittelukäytäntöä sinänsä.

Erityisluokkajärjestelmän pedagoginen uskottavuus on romahtanut jo vuosia sitten niiden silmissä, jotka ovat seuranneet erityisluokkien tehokkuutta koskevaa tieteellistä tutkimusta. Nykyisin tiedetään, että erityisluokat eivät paranna oppimistuloksia, mutta leimaavat kyllä lapsen tyhmäksi tai häiriköksi ja kaventavat hänen tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Monet vanhemmat ovat saaneet huomata, että läksyt loppuvat erityisluokkasiirtoon. Kun lapsi on erityisluokalla, hänen opetustaan ei enää tarvitse ottaa vakavasti. Jatko on usein symbolista koulunkäyntiä ylijäämäoppilaiden välivarastoinnin merkeissä. Koululaitoksen lisääntyvän valikointi on toteutunut samaan aikaan, kun valtiovalta on toisaalta vannonut oppilaiden ”integraation” nimeen ja allekirjoittanut YK:ssa periaatteen kaikkien lasten oikeudesta käydä koulua yhteisissä luokissa. ( YK:n yleisohjeet,1993 ). Tämä osoittaa, miten voimaton myös valtiovalta on sadan tuhannen opettajan järjestäytyneen mahdin edessä.

Vallitsevan kehityssuunnan pitäisi kai jossain vaiheessa ruveta hermostuttamaan niitä, jotka eivät halua takaisin vanhaa rinnakkaiskoulujärjestelmää. Juhlalliset julkiset lupaukset integraatiosta tai vielä hienommin inkluusiosta eivät ole johtaneet kuin uusiin lankeemuksiin.

Erityisluokat käyvät esimerkiksi siitä, miten voimakas ammattiryhmä pystyy ajamaan omia etujaan muun yhteiskunnan kustannuksella. On tietysti ymmärrettävää, että ammattiyhdistyspuolella ei haluta tinkiä saavutetuista eduista. Valikoinnin vastustajat eivät toisaalta ole kyenneet kokoamaan rivejään. Voisiko siis periaatejulistusten asemasta välillä ymmärtää toista keinoa? Opetusministeriö voisi asettaa neljän prosentin kiintiön erityisluokkasiiroille. Siihen pantaisiin päättäväisesti piste, ja rajan ylittäneitä kouluja sakotettaisiin. Samaan tulokseen päästäisiin, jos jokainen opettaja saisi poistaa korkeintaan yhden huolellisesti valitsemansa oppilaan luokasta sillä ehdolla, että muihin ei sitten kajottaisi

TIMO SALOVIITA
erityispedagogiikan dosentti
Jyväskylä