
(19.5.2011) Vammainen Samu Mäkipää ei päässytkään luokkaretkelle!
Samulla on Facebook ryhmä: Samu retkelle
Kolmen vuoden odotus vaihtui haikeaan itkuun. Vammainen Samu jätettiin viime hetkellä pois erityisoppilaitoksen retkeltä. Aivovammainen Samu Mäkipää, 22, istuu masentuneena Aitoon koulutuskeskuksen terassilla.
Piha on hiljainen. Kurssin muut kaverit lähtivät maanantaina Norjaan kauan odotetulle luokkaretkelle. Samu jätettiin tylysti rannalle.
– Sinne ne lähti, aamulla. Ei ole kivaa, Samu saa sanottua.
Maailma musteni
Vammaisille ja muille erityistä tukiopetusta vaativille tarkoitetun Aitoon koulutuskeskuksen perinteenä on ollut järjestää kurssin päätyttyä luokkaretki jonnekin kotikulmia kauemmaksi.
Kolmannen ja samalla viimeisen vuosikurssinsa oppilaat, Samu muiden mukana, olivat odottaneet innolla omaa retkeään jo opiskelun alusta asti. Oppilaat olivat itse keränneet rahaa matkaa varten, ja viime viikkoina matkakuume vain lisääntyi.
Samun maailma synkkeni kuitenkin viikko ennen matkaa.
– Sinä Samu et sitten pääse luokkaretkelle, koska sinulla on tuo epilepsia.
Opettajan sanat romahduttivat lapsen tasolle jääneen nuorukaisen maailman. Vuoroon tuli itkua, vuoroon suuttumusta.
– Se oli mulle aikamoinen potti, Samu kuvailee.
Lue koko artikkeli Iltalehden verkkosivuilta!
Jani
24.5.2011 at 15:31
Liittykää tukemaan Samua facebook tapahtumaan ! https://www.facebook.com/event.php?eid=216491161701980
Martti Huhtamäki
29.5.2011 at 23:50
Vastuutonta kirjoittelua
Kehitysvammaisten oppilaitos ei saa antaa julkisuuteen oppilaittensa nimiä, saati perusteita, jotka aiheuttavat esimerkiksi oppilaan jättämiseen koululle muiden luokkaretken ajaksi.
Päätökselle on taatusti pätevät perustelut, ei mikään epilepsia tai jonkinasteinen opettajien ja ohjaajien pahanilkisyys.
Siksi kirjoittelu Aitoon kouluituskeskuksen päätöksestä yhden oppilaan osalta on ollut täysin vastuutonta.
Tässä koulussa tiedetään, ettei raskaiden retkien uhreina ole olleet pelkästään oppilaat. Myös ohjaaja menehtyi parin oppilaan aiheuttamien sietämättömien karkaamkisten ja muiden yllätystempausten serauksena Välimeren swaarella. Tällaisia otsikoitako IL ja typerät nettikirjoittajat lopultakin toivovat?