(16.9.2015) Tästä et kerro kenellekään

Alkoholinkäyttö, väkivalta, mielenterveys- ongelmat. Ne salataan usein perheen ulkopuolisilta. Mitä salaisuuksien kantaminen tekee lapselle?

Jokaisessa perheessä on asioita, joista ei haluta huudella kodin ulkopuolella. Ne voivat olla pieniä tai isoja, mutta yhteistä niille on sopimus siitä, että ne pidetään perhepiirissä. Erityisen synkiksi salaisuudet muuttuvat silloin, kun ne painavat pieniä hartioita. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Janna Rantala näkee työssään, mitä vaikenemisesta seuraa.

Voidaan puhua kaksinkertaisesta traumasta. Ensin lapsen kotona tapahtuu pelottavia, traumaattisia asioita. Toiseksi ne ovat niin merkittäviä, että niistä ei saa kertoa, vaikka perheessä ollaan kuin niitä ei olisi olemassakaan. Tällaisessa tilanteessa lapsen on vaikea ymmärtää, miksi asiat pitää salata. Lapsi ehkä miettii, saako minua satuttaa. Onko väkivalta sallittua? Hän saattaa ajatella, että muissakin kodeissa tapahtuu samanlaisia asioita.

Pelko estää kertomasta

Rantala korostaa, että vanhempien sanomisilla on iso merkitys. Jos isä tai äiti kieltää kertomasta perheen ongelmista, lapsi useimmiten tottelee vanhempaansa.

Lapsella on varmasti mielessä jokin uhka, mitä kertomisesta voi seurata. Vanhempi on saattanut sanoa, että jos kerrot perheemme asioista, joudut lastenkotiin. Lasta on voitu uhata myös väkivallalla. Lapsen voi olla vaikea kertoa perheen asioista sen takia, että hän ei tiedä, mitä sanoisi. Lapsi on nähnyt vain omat kotiolonsa. Hän ei ainakaan ihan pienenä tiedä muusta maailmasta.

Pelko kertomisen seurauksista on usein kohtuuttoman suuri. Rantala sanoo, että isoihin toimenpiteisiin kuten huostaanottoon ryhdytään äärimmäisen harvoin.

– Perhettä yritetään auttaa siten, että heidän arkensa helpottuisi ja ongelmat vähenisivät. Pelko perheen hajoamisesta on useimmiten aivan turha.

Aikuinen, avaa suusi

Perheen synkistä salaisuuksista kertomisen ei pitäisi olla lapsen vastuulla lainkaan. Rantalan mukaan aikuisten pitäisi nähdä, miten lapsi voi.

Vastuu on lapsen lähipiirin aikuisilla. Erityisesti auttajien kuten vaikkapa koulukuraattorien työtä on huomata lapsen pahoinvointi. Silloinkin pitää olla tarkkana siitä, että ongelmien esiintuloa ei jätetä vain lapsen vastuulle.

Rantala on tyytyväinen uuteen oppilashuoltolakiin, joka edellyttää koko perheen kuulemista. Vanhemmat kutsutaan mukaan keskustelemaan lapsen voinnista.

– Vanhempien ei tarvitse välttämättä paljastaa perheen salaisuuksia, mutta heidän pitää toimia siten, että lapsen tilanne kohentuu. Käytännössä se johtaa parhaimmillaan esimerkiksi lapsen laiminlyönnin loppumiseen.

Koskaan ei ole liian myöhäistä ottaa lapsuudenkodin ongelmia puheeksi. Jos ei ole lapsena uskaltanut pyytää apua, sen voi tehdä teininä, nuorena aikuisena tai vaikkapa keski-ikäisenä.

– Puhuminen kannattaa aina.

– Tiina Lappalainen / Iltalehti