(30.3.2017) Jopa yli 20 prosenttia koululaisista oireilee psyykkisesti – opettajat ovat usein neuvottomia, kertoo tutkija

Terhi Ojalan mukaan osa opettajista kokee neuvottomuutta, riittämättömyyttä ja osaamattomuutta, kun ryhmissä opiskelee psyykkisesti oireilevia oppilaita.

KOULULUOKASSA saattaa olla melkoista hulinaa, jos yksikin lapsi muuttuu levottomaksi kesken tunnin.

Lasten psyykkinen oireilu on nykyisin verrattain yleistä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Eri tutkimuksissa arvioidaan, että 20–25 prosentilla koululaisista olisi mielenterveydellisiä ongelmia, ja tästä käyttäytymiseen liittyviä ongelmia arvioidaan olevan 5–10 prosentilla lapsista.

”Opettajat kuvailevat, että oireileva lapsi sättii toisia, huutaa, kiroilee ja potkii. Hän voi olla raivoissaan myös itselleen ja vahingoittaa itseään”, kertoo projektipäällikkö Terhi Ojala Koulutuksen arviointikeskuksesta.

Hän tutki psyykkisesti oireilevien oppilaiden opettajia väitöskirjaansa Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti – opettajien kokemuksia Jyväskylän yliopistossa.

OJALAN mukaan osa opettajista kokee neuvottomuutta, riittämättömyyttä ja osaamattomuutta, kun ryhmissä opiskelee psyykkisesti oireilevia oppilaita.

Ulospäin oireilevat on helppo tunnistaa, sillä heidän oireilunsa näkyy levottomuutena, tarkkaamattomuutena, uhmakkuutena tai jopa väkivaltana. Sen sijaan sisäänpäin kääntynyt oireilu jää usein huomaamatta. Silloin lapsi voi olla hiljainen, masentunut ja vetäytyä vuorovaikutuksesta.

VÄITÖSKIRJAN aineistona oli kysely, kirjoitelmia ja haastatteluja. Tutkimuksessa oli mukana 246 luokanopettajaa, aineenopettajaa, erityisopettajaa ja erityisluokanopettajaa.

Osa opettajista kokee työnsä oireilevien lasten kanssa uuvuttavana. He kaipaavat lisää tietoa myös siitä, kuinka luokassa voisi toimia, jos siellä on vaativia lapsia.

Ojalan mukaan opettajat voivat auttaa luokkaa pienilläkin asioilla. Ryhmäyttämistä hän pitää hyvin tärkeänä.

”Joka syksy koulun alkaessa pitäisi käyttää aikaa luokan ryhmäyttämiseen, samoin silloin, jos luokkaan tulee uusi oppilas. Ryhmädynamiikka on luokassa keskeinen asia.”

OJALA kehottaa opettajaa kiinnittämään joka päivä hetkeksi huomion jokaiseen oppilaaseen. Opettaja voi esimerkiksi tervehtiä oppilaita katsomalla heitä silmiin, jolloin oppilas saa ainakin yhden katsekontaktin päivän aikana. Lapsella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi koulussa.

”Luokassa opettaja voi kokeilla, mistä langasta vetää, jotta haastava lapsi pysyy rauhallisena. Joskus kävely ja liikunta rauhoittavat. Toisia auttaa näprääminen käsillä. Opettaja voi myös järjestää ryhmätöitä ja paritehtäviä.”

Opettajan jaksamista auttaa kollegojen ja muiden aikuisten tuki.

”Kollegalla voi olla toimivia vinkkejä, jos omat keinot loppuvat. Apua saa myös koulupsykologilta, kuraattorilta ja rehtorilta. Luokassa voisi olla useampia aikuisia havainnoimassa luokkatilanteita. Oireileva lapsi toimii eri tavalla ryhmässä kuin kahdestaan aikuisen kanssa.”

RANGAISTUSTEN tehoon Ojala ei usko. Tilanteet pitäisi ratkaista ennen kuin ne riistäytyvät hallinnasta.

”Opettajien pitää kertoa, mitä lapsilta odotetaan ja miten heidän pitää käyttäytyä. Lapset eivät aina muista tätä.”

Osa opettajista pohti oppilaiden ”koulukuntoisuutta”. Aineistossa näkyy myös konservatiivinen poislähettämisen kulttuuri: oppilaat halutaan siirtää erityisopettajalle, tutkimuksiin tai hoitoon.

Ojalan väitöstutkimuksesta selvisi myös, että kouluissa on moniammatillisia työryhmiä, joissa puhutaan oireilevista lapsista, mutta ongelmiin ei tartuta.

”Monet opettajat kertoivat, että kouluissa päätetään seurata oppilasta, mutta kukaan ei ota vastuuta lapsen asioiden edistämisestä. Tämä oli hämmentävä tulos.”

Ojala toivookin, että opettajat jakaisivat enemmän tietojaan ja kokemuksiaan keskenään. Hänen mukaansa opettajanhuoneen ilmapiiri heijastuu luokkiin.

YLLÄTTÄVÄ tulos tutkimuksessa oli myös se, että kiusaaminen ei näkynyt aineistossa.

”Voisi kuvitella, että psyykkisesti oireilevat lapset ovat kiusattuja tai kiusaajia, mutta tämä ei tullut ilmi tutkimuksessa.”

Osa tutkimukseen osallistuneista opettajista koki, ettei opettajankoulutus anna valmiuksia psyykkisen oireilun kohtaamiseen. Opettajat kokivat tarvitsevansa vertaistukea, työnohjausta ja täydennyskoulutusta muun muassa lasten mielenterveydestä, psykiatriasta ja käytöshäiriöistä.

Tutkimusaineisto koottiin Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston vaativan erityisen tuen VETURI – tutkimus- ja kehittämishankkeessa (2011–2015). Aineiston 246 opettajaa työskentelivät kunnallisten koulujen opetusryhmissä, erityisryhmissä, erityiskouluissa, sairaalaopetuksessa tai valtion koulukotien kouluissa.

– HS / Sirpa Pääkkönen