Olet tässä:  / Arkisto 2013 / Videoita / (28.5.2013) Pajupillien tekosesonki on nyt

(28.5.2013) Pajupillien tekosesonki on nyt

pajupilli

Terävä pureva puukko, lämpimät toukokuun päivät ja pajupuun vielä pehmeä jälsisolukko. Siinä ainekset pajupillin veistämiseen.

Niin ja muista toki kysyä lupa pajupensaikon maanomistajalta. Syväkankaan koulun kuraattori Markku Soppela on pajujupilli-villityksen isähahmo – kirjaimellisesti. Hän on opastanut yläasteelle siirtyviä kutosia tähän jaloon harrastukseen. Tarkoituksena on perinteen vaalimisen lisäksi myös se, että pillit soivat koulun päättäjäisissä.

”Koulutusta vuolemiseen”

Hieman hataraa on kutoslaisten puukonkäsittely. Markku Soppela muistelee omaa aikaansa ja opastaa tarkasti otteita oppilailleen.

– Näin turhat haavat vältetään. Kyllä näitä perustaitoja pitäisi enemmän sisällyttää opintosuunnitelmiin, valistaa kuraattori Soppela.

Yököttävä vaihe

Syksyllä yläasteelle siirtyville Tarekille, Samille ja Emma-Leenalle pillin teko on jännä kokemus, mutta toistuvasti kolmikko kaipaa Markun ohjeita. ”Yököttävintä oli se kuoren pehmittäminen imeskelemällä”, pamahtaa yhdestä suusta.

Pillimaakari-Markku muistuttaa, että mitä paremmin kuoren naputtaa puukolla irti puuaineksesta, sitä vähemmän tarvitsee pajua suussa liottaa. ”Hyvä”, kuuluu pilliseppien suusta.

”Tein minä pillin pajupuusta, toki vain pajupuusta. Soreasti koreasti pillini soi. Toki vain pajupuusta”.

– YLE Perämeri / Juha Peltoperä

  • Ohje pajupillin tekoon 

YouTube video

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi