Olet tässä:  / Arkisto 2009 / Kauhajoen kouluammuskelu / (27.1.2009) Poliisille syyte Kauhajoen kouluampumistapauksessa

(27.1.2009) Poliisille syyte Kauhajoen kouluampumistapauksessa

Kauhajoen koulusurmaajalle ampuma-aseen jättänyt poliisi saa syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi tiistaina syytteen nostettavaksi.

22-vuotias opiskelija ampui kymmenen ihmistä ja itsensä Kauhajoella ammattikorkeakoulun tiloissa viime syyskuun 23. päivä. Poliisi kuuli surmaajaa ennen surmatekoja mutta ei ottanut ampuma-asetta häneltä pois.

Kuulustelun syynä oli ollut ampumaradalla kuvattu video. Kuulustelijana tuolloin toiminut poliisi ei havainnut seikkoja, joiden perusteella ase olisi pitänyt takavarikoida tai sen hallussapito peruuttaa.

Valtakunnansyyttäjä määräsi kihlakunnansyyttäjän esitutkinnanjohtajana selvittämään poliisin menettelyn ampuma-aseen hallussapidon osalta.

Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Esa K. Ojala kertoo, että poliisin kohdalla käynnistetään nyt viralta pidättämismenettely. Menettelyyn kuuluu muun muassa henkilön kuuleminen.

Ojala ei halua ottaa päätökseen muuten kantaa, koska asiasta on tulossa oikeuskäsittely.

Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE Pohjanmaa

Aiheesta lisää: http://181.224.130.4/~perusope/?cat=20

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi