
(20.10.2015) Lastentarhanopettaja pahoinpiteli ekaluokkalaista tytärtään kadulla
Alle 40-vuotias mies huitoi lastaan risulla ja kaatoi tämän maahan. Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut jyväskyläläinen lastentarhanopettajan sakkoihin oman lapsensa pahoinpitelystä. Alle 40-vuotias mies kohteli 7-vuotiasta tytärtään kaltoin huhtikuussa.
Rikos tapahtui iltapäivällä sen jälkeen, kun isä oli hakenut tyttärensä koulusta. Isä oli kuullut opettajalta, että tytär ei ollut käyttäytynyt koulussa asianmukaisesti.
Koulumatkalla isä teki lapselle ruumiillista väkivaltaa puristamalla tätä voimakkaasti keskivartalosta ja nostamalla tämän ilmaan. Sen jälkeen isä päästi tytöstä irti, minkä vuoksi tyttö kaatui selälleen maahan.
Lisäksi isä kertomansa mukaan havainnollisti tyttärelleen tämän käytöstä koulussa. Kasvatustyön ammattilainen otti käteensä risun ja huitoi sillä tyttärensä kasvojen edessä kysyen ”onko kiva, että tehdään näin”. Huitominen oli varomatonta, sillä risu osui tyttöä vasempaan poskeen.
Rikos paljastui, kun tyttö kertoi isänsä käytöksestä luokanvalvojalleen – poskessaan punainen jälki. Esikuulustelussa isä kertoi, ettei hänen ollut tarkoitus pahoinpidellä tytärtään.
Oikeus tuomitsi tapahtumahetkellä jyväskyläläisessä päiväkodissa työskennelleen isän 30 päiväsakkoon. Teon jälkeen mies on palannut opiskelijaksi. Pienten nykytulojen vuoksi sakot jäivät pieniksi, 180 euroon.
Isä joutuu korvaamaan tyttärelleen 800 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta. Hän joutuu maksamaan myös tyttärensä 820 euron oikeudenkäyntikulut.
– Iltasanomat / Terho Vuorinen
KIRJOITA KOMMENTTI: