Olet tässä:  / Ammatillinen koulutus / Lukio / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (15.9.2015) Koulut ja päiväkodit pidetään auki

(15.9.2015) Koulut ja päiväkodit pidetään auki

mielenilmaus

Kaikki koulut ja lähes kaikki päiväkodit ovat avoinna perjantaina 18.9. palkansaajien mielenilmauksesta huolimatta. OAJ osallistuu sopimusvapautta puolustavaan mielenilmaukseen, mutta on ohjeistanut jäseniään niin, ettei yhtäkään koulua tai päiväkotia kokonaan suljeta.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ arvioi, että kaikki koulut pysyvät auki perjantaisesta palkansaajien mielenilmauksesta huolimatta. Myös lähes kaikki päiväkodit pidetään avoinna.

– OAJ lähtee siitä, että mielenilmaukseen osallistumisen vuoksi ei yhtään koulua tai päiväkotia kokonaan suljeta. Emme halua vaarantaa lasten tai opiskelijoiden turvallisuutta. Mielenilmaisu ei saa myöskään haitata millään tavoin ylioppilaskirjoituksia. Näin olemme ohjeistaneet jäseniä, järjestöjohtaja Pasi Pesonen linjaa.

OAJ on järjestönä mukana palkansaajien mielenilmauksessa 18.9. puolustaakseen työntekijöiden vapaata oikeutta sopia työajasta ja palkasta. Mielenilmaukseen odotetaan runsaasti opettajia, mutta OAJ:n paikallisyhdistyksistä saatujen tietojen mukaan koulut ja päiväkodit pyritään silti pitämään avoinna. Näin opetus- ja kasvatustyö jatkuisi mahdollisimman normaalisti.

OAJ:ssa paikallisyhdistykset ja niiden jäsenyhdistykset päättävät, osallistuuko yhdistys mielenilmaisuun. Virkasuhteiset opettajat eivät saa lähteä osoittamaan mieltä ilman yhdistyksen päätöstä. Jokainen OAJ:n jäsen päättää kuitenkin itse omasta osallistumisestaan.

– Päiväkotien osalta tiedot ovat epävarmempia, koska niiden henkilöstöstä vain lastentarhanopettajat kuuluvat OAJ:hin, emmekä tiedä, kuinka laajasti muiden ammattiliittojen jäsenet osallistuvat Helsingin mielenilmaukseen.

– Mikäli koulun tai päiväkodin toimintaan tulisi muutoksia, vanhemmat saavat siitä tiedon näistä yksiköistä, Pesonen muistuttaa.

Ellei opettaja tai lastentarhanopettaja osallistu mielenilmaisuun, on hän perjantaina työssä normaalisti.

-Opettaja.fi

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi