Olet tässä:  / Koulujen lakkautus / Peruskoulu / Uutiset 2015 / (13.8.2015) Esikoululaisen koulukyyti jäi kiinni 150 metristä – kaupunki ei jousta

(13.8.2015) Esikoululaisen koulukyyti jäi kiinni 150 metristä – kaupunki ei jousta

koulukyyti

Lahtelaiselta esikoulunsa aloittaneelta pojalta evättiin koulukyyti, koska esikoulumatka jää 150 metriä vajaaksi viiden kilometrin koulukyytirajasta. Pojan isä Markku Reinikka toivoisi päätöksentekoon inhimillisyyttä.

Esikoulunsa aloittaneen Leo Reinikan esikoulumatka on poikkeuksellisen pitkä, koska Leo puhuu äidinkielekseen ruotsia. Lahden ainoa ruotsinkielinen esikoulu sijaitsee Reinikoiden kodista katsoen toisella puolella kaupunkia.

– Laskin Google Mapsista, että matkaa on 5,1 kilometriä. Kaupungilta tuli kielteinen päätös, koska heidän laskelmansa mukaan matkaa on 4,845 kilometriä.

– Laskemamme reitti on turvallisempi, koska siinä ei ole niin paljon liikennevaloja ja teiden ylityksiä, vaan pääsisi tarvittaessa kulkemaan alikulkutunneleiden kautta, Leon isä Markku Reinikka sanoo.

Isä ei lähetä viisivuotiasta yksin eskarimatkoille

Reinikka kertoo, ettei ole aikeissa laittaa viisivuotiasta lasta kävelemään yksin esikoulumatkaa.

Hän on varautunut kuljettamaan poikaansa esikouluun, mutta sen vuoksi pojalle pitää kuitenkin järjestää ylimääräistä päiväkotihoitoa.

Isä toivoisi kaupungilta hieman enemmän inhimillisyyttä koulukyydeistä päättämiseen.

– Kyse on kuitenkin vain reilusta sadasta metristä. Sitä paitsi esikoulu tulee tänä syksynä pakolliseksi, joten siitäkin syystä toivoisi kaupungilta hieman ymmärrystä.

 

Opetus- ja kasvatusjohtaja: ”Raja pitää vetää johonkin”

Lahden opetus- ja kasvatusjohtaja Lassi Kilposelle ovat tulleet tutuksi koulukyydityksiin liittyvät jokasyksyiset väännöt. Vanhempien laskemat kilometrimäärät eroavat usein kaupungin laskelmista.

Tästä syystä tunteet usein kuumenevat lasten koulukyydityksistä päätettäessä.

Kilponen haluaa pitää kyydityksiin liittyvän päätöksenteon selkeänä, joskin ehdottoman tiukkana.

– Inhimillinen puoli on täysin ymmärrettävä, mutta meidän pitää vetää raja johonkin. Tämä viidenkilometrin koulukyytiraja tulee sitä paitsi lainsäädännöstä.

 

Kyyditys huoltajan vastuulla

Opetus- ja kasvatusjohtajan mielestä sama rajanveto olisi edessä, vaikka kilometrirajoja rukattaisiin uusiksi.

– Jos raja olisi vaikka neljä kilometriä, samaa keskustelua käytäisiin silloinkin. Joidenkin kyyditykset jäisivät siinäkin tapauksessa muutamia satoja metrejä vaaditusta kilometrimäärästä.

Kilponen tietää, että viiden kilometrin käveleminen tai pyöräileminen voi olla liian haastava ja jopa vaarallinen urakka koulutietään aloittaville lapsille.

– Viisi kilometria on todella pitkä matka. Varsinkin eskari-ikäiselle parinkin kilometrin matka on todella pitkä, mutta mielestäni kyydin järjestäminen pitäisi siinä tapauksessa jättää huoltajan velvollisuudeksi.

Vihtori Koskinen / YLE Lahti

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi