
(6.5.2016) Kannabiksen kuvat vaatteissa huolettavat – rehtoreilta paimenkirje koteihin Seinäjoella
Seinäjoen yläkoulujen rehtorit ovat lähettäneet oppilaiden koteihin kirjeen, jossa varoitetaan koetusta huumemyönteisyyden lisääntymisestä.
Koteja kehotetaan myös kiinnittämään huomiota nuortensa vaatetukseen. Kannabiksen kuvilla varustettuja vaatteita ei kouluissa hyväksytä.
Seinäjoen kuuden yläkoulun rehtorit ovat julkaisseet yhteisen kannanoton huumemyönteisyyden lisääntymisestä. Kannanotto on jaettu yläkoululaisten koteihin.
Rehtoreiden mukaan suuri osa oppilaista on huumevastaisia, mutta osa suhtautuu huumausaineisiin positiivisesti.
– Tietynlainen myönteisyys huumeisiin on lisääntynyt ja haluttiin herättää vanhempia ja sitä kautta nuoria siihen, että ei lähdetä tekemään huumekokeiluita, perustelee viestiä Nurmon yläasteen rehtori Teemu Tassi.
Katse vaatteisiin
Rehtorit toivovat perheiden kiinnittävän huomiota muun muassa oppilaiden vaatetukseen. Kannanoton mukaan muutamilla oppilailla on ollut koulussa asusteita, joissa on ollut esillä cannabis sativan kuvia. Osa¨nuorista on käyttänyt asusteita tietoisesti, osa viattomasti.
– Joka koulussa näitä vaatteita varmasti aina jollakin on. Todettiin, että tälläistä pukeutumista näkee ja että on hyvä koteja tiedottaa.
Asusteista on käyty kouluissa keskustelua oppilaiden kanssa ja merkkien kantaminen on kielletty. Rehtoreiden mukaan kouluissa ei sallita minkäänlaista positiivista markkinointia päihteisiin liittyen. Samaa toivotaan myös kodeilta.
– Yritetään olla tuntosarvet pitkällä asian suhteen. Aito välittäminen ja asioista juttelu kotona on aina tavattoman tärkeätä, Tassi sanoo.
Koteihin lähetettyyn viestiin on liitetty linkkejä eri tahoihin, joiden kautta huumeista ja niiden käytön vaaroista on saatavissa lisätietoa.
– YLE / Hanne Leiwo
KIRJOITA KOMMENTTI: