
(19.4.2009) Pohjolan Sanomat: Huostaanotot huolestuttavat lapsiasiavaltuutettua
Valtakunnallinen
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on huolissaan nuorten lisääntyvistä huostaanotoista.
– Viime vuosina 15–16-vuotiaiden lasten huostaanotot ovat lisääntyneet. Lasta suojellaan jopa itseltään, koska hän voi vahingoittaa itseään. Taustalla voi olla, että perhettä ei ole autettu ajoissa. Apua olisi tarvittu aikaisemmin, Aula sanoo.
Monet 2000-luvulla huostaanotetut lapset ovat syntyneet 1990-luvun alkupuolella. Aula katsoo, että huostaanotottojen kasvun taustalla ovat kuntien ja valtion 1990-luvulla tekemät säästöpäätökset.
– Nyt olisi kyllä hyvä ottaa tästä oppia ja välttää ehkäisevistä palveluista leikkaamista, Aula sanoo.
Asiasta kertoi Pohjolan Sanomat
Aheesta on myös aikaisemmin kirjoiteltu todella paljon mm.
KIRJOITA KOMMENTTI: