Olet tässä:  / Ammatillinen koulutus / Arkisto 2012 / Koulujen lakkautus / Koulukiusaaminen / (10.8.2012) Useimpien kouluaherrus alkaa ensi viikolla

(10.8.2012) Useimpien kouluaherrus alkaa ensi viikolla

pilkkoset-vantaa-simonkallio-5e-koulu

Uusi lukuvuosi alkaa useimmissa peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa ensi viikolla. Peruskoulun penkkiin istahtaa yhteensä 538 000 oppilasta. Heistä 59 000 on ensiluokkalaisia.

Lukio-opiskelijoita on tänä vuonna 108 500. Ammattiin opiskelee kaikkiaan 276 200 nuorta ja aikuista, joista 63 000 opiskelee oppisopimuskoulutuksessa.

Opetushallituksen mukaan lukio-opiskelijoiden määrä on jatkanut laskuaan. Tänä syksynä uusia lukiolaisia aloittaa arviolta 32 000 nuorta ja 3 500 aikuisopiskelijaa.

Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien määrä sen sijaan on viime vuosina noussut noin tuhannella opiskelijalla vuosittain. Tänä vuonna uusien opiskelijoiden määrän arvioidaan kuitenkin kääntyvän pieneen laskuun ikäluokkien pienenemisen ja aloituspaikkojen vähenemisen takia. Tänä syksynä ammatillisessa peruskoulutuksessa aloittaa opintonsa arviolta 50 200 uutta opiskelijaa.

-STT

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi