Olet tässä:  / Arkisto 2009 / (13.2.2009) 13 vuotiaasta brittipojasta isä – äiti 15 vuotias:

(13.2.2009) 13 vuotiaasta brittipojasta isä – äiti 15 vuotias:

Ulkomaat

Vasta 13-vuotiaasta koulupojasta on tullut isä Britanniassa. Alfie Pattenin 15-vuotias tyttöystävä Chantelle Steadman synnytti tyttären maanantaina, mikä teki lapsenkasvoisesta pojasta yhden kaikkien aikojen nuorimmista vanhemmista saarivaltakunnassa.

Patten myöntää, että hänellä saattavat olla edessä tiukat ajat. Hän ei ole vielä ajatellut, miten Maisie Roxanne -pikkutytön hoitoa ja kasvattamista ylläpidetään.

– En saa juurikaan viikkorahaa, isäni antaa joskus 10 puntaa, äänenmurrostakin vielä odotteleva tuore perheenpää puntaroi tilannettaan tabloidilehti Sunille.

Sunin mukaan Alfie oli 12-vuotias kun lapsi sai alkunsa. Alfie sanoi ensin pelänneensä kovasti vanhempiensa reaktiota, mutta kehui heidän suhtautuneen hyvin.

Alfien isä Dennis, 45, kehuu lehdessä jälkikasvuaan vastuuntuntoiseksi vekaraksi.

– Poika olisi voinut vain kohauttaa olkiaan, istua kotona ja pelata pleikkaria, mutta hän on käynyt sairaalassa joka päivä.

Katso kuvat ja video the SUN:n verkkosivuilta

1 kommentti

  • oho

    / Vastaa

    No huhhuh! Kai nyt vanhempien pitäis jotain sanoa…

KIRJOITA KOMMENTTI:

Sinun email osoite ei tule näkyville, vaikka se on pakko laittaa. Pakollinen kenttä tulee täytää ( * )

Yhteystiedot

PERUSOPETUS.fi

Perus- ja erityisopetuksen tietopankki

Ylläpito ja yhteydenotot: Ari-Pekka Harju
puh: +358 50 5235 671
email: info(at)perusopetus.fi