
(16.1.2009) Koulujen kielletyt puheenaiheet Home, johtamistyyli ja alkoholismi
Onko opettajainhuoneissa kiellettyjä puheenaiheita? Vähätelläänkö ikäviä asioita? Joka neljännen opettajan mielestä kiellettyjä aiheita ovat esimerkiksi home- ja kosteusvauriot, rehtorin johtamistapa ja hänen ”ylläpitämänsä hovi” sekä alkoholismi ja henkinen väkivalta. Lisäksi joka toinen opettaja sanoo, että näitä asioita vähätellään.
Useampi kuin joka neljäs opettaja sanoo Opettaja-lehden kyselyssä, että hänen työpaikallaan päiväkodissa, koulussa tai oppilaitoksessa on kiellettyjä puheenaiheita. Mitä iäkkäämmästä opettajasta on kysymys, sitä useammin hän kokee työpaikallaan olevan tällaisia aiheita, tabuja.
Rehtorit ovat eri mieltä. Heistä vain seitsemän prosentin mielestä työpaikalla on aiheita, joista ei saa puhua. 79 prosenttia kieltää ehdottomasti niiden olemassaolon.
Kiellettyjä puheenaiheita koetaan muita useammin olevan yli 300 oppilaan peruskoulun yläkouluissa, ammattioppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa, jotka sijaitsevat muualla kuin Oulun tai Itä-Suomen lääneissä. Oulun läänissä vain alle 10 prosenttia opettajista katsoo, että kaikista asioista ei saa koulussa puhua.
Kiellettyjen aiheiden kärjessä ovat home- ja kosteusvauriot. Kieltoa perustellaan opettajien mukaan sillä, ”ettei saa lietsoa hysteriaa”. Toisaalta opettajat sanovat, ettei vanhemmille haluta puhua homeongelmasta, koska he saattaisivat vaatia kalliita korjauksia ja niihin ei ole varaa tai että lapset vaadittaisiin toisiin kouluihin. ”Vanhempia ei haluta hermostuttaa homepuheilla”, sanoo eräskin opettaja.
Lue koko artikkeli Opettaja-lehden verkkosivuilta
KIRJOITA KOMMENTTI: