
(15.1.2009) Mopoautovillitys tiukentaa mopokortin saantia (katso video)
Mopoautot ovat nuorison uusin villitys. Koulujen pihoilla esimerkiksi Espoossa ja Jalasjärvellä saattaa olla kymmenenkin mopoautoja parkissa yhtä aikaa. Mopoautoilla ajelevat esimerkiksi jääkiekkoa harrastavat nuoret, jotka raahaavat hallille monta kertaa viikossa valtavan määrän tavaraa. Mopoautojen turvallisuus kuitenkin puhuttaa, sillä autonoloista, kevyttä mopoautoa voi ajaa muun autoliikenteen seassa pelkän kirjallisen kokeen jälkeen eli mopokortilla.
Mopoilun suosion takia liikenne- ja viestintäministeriö aikookin uudistaa vielä tänä vuonna mopokortin eli M-luokan ajokortin vaatimuksia. Jatkossa myös mopokorttiin vaadittaisiin ajokoe ja opetustunteja.
Ajoneuvohallintokeskuksen mukaan kevyitä nelipyöriä eli L6e-luokan ajoneuvoja rekisteröitiin viime vuonna 16,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suurin osa tämän kokoluokan ajoneuvoista on juuri mopoautoja.
Tapparan B-junnut suosivat mopoautoja
Tampereella mopoautojen suosion huomaa esimerkiksi Hakametsän jäähallien luona. Esimerkiksi Tapparan B-junnuista noin puolet kulkee harjoituksiin mopoautolla.
– Joukkueessa on 25 pelaajaa ja ainakin 10:llä on mopoauto, laskee B-junnujen valmentaja Jukka Kerisalmi.
Kerisalmi myy leipätyökseen mopoautoja, joten häneltä on hyvä kysyä, ovatko jääkiekkoa harrastavien lasten vanhemmat keskimääräistä varakkaampia, kun heiltä irtoaa yli 10 000 euroa mopoautoon. Vastaavalla summalla saisi näinä päivinä hyvän käytetyn auton.
Lue koko artikkeli MTV3:n verkkosivuilta
Katso video (YouTube)
KIRJOITA KOMMENTTI: