
(7.10.2009) Keski-Nurmon uudessa koulussa ihanteellisen pienet ekaluokat
(Ilkka, 9.10.2009 / Pia Hunnakko)
Valtakunnallinen huoli luokkakokojen paisumisesta ei aiheuta huolta uudessa Keski-Nurmon koulussa.
Elokuussa avatun koulun kahdella ensimmäisellä luokalla oppilaita on toisessa 14, toisessa 12.
– Oppilaiden määrä on todella hyvä. Kaikkien lasten kanssa ehtii katsoa lukuläksyt läpi viikoittain, 1 B -luokan opettaja Pekka Takamaa kertoo.
Neljännen luokan opettajan Eila Kedon luokassa oppilaita on selvästi enemmän: 27.
– Rinnakkaisluokkaa ei ole, joten ryhmä on aika suuri, Keto kertoo.
Koulun varajohtaja Tuula-Kaisa Ristimäen mukaan uusi koulu pääsi starttaamaan aikataulussa elokuussa. Myös koulukompleksin liikuntasali valmistui syksyksi.
– Arki on lähtenyt sujumaan yllättävän hyvin, vaikka oppilaita jännitti kovasti tulo uuteen kouluun, lakkautetusta Viitalan koulusta Keski-Nurmoon oppilaineen siirtynyt Ristimäki kertoo.
151:stä oppilaasta 117 kuuluu koulukuljetusten piiriin. Kuljetusten järjestämisen kanssa on Ristimäen mukaa ollut tekemistä.
– Nyt sekin alkaa pikkuhiljaa sujumaan.
KIRJOITA KOMMENTTI: