
(23.12.2008) Seinäjoki, Nurmo ja Ylistaro, Kaupunki tutuksi -tapahtuma, Kuntaliitosjuhla 1.-11.1.2009
Iloiset yleisötapahtumat levittäytyvät vuodenvaihteessa uuden Seinäjoen kulmille. Kaupunkitapahtumien sarja näkyy kaupunkikuvassa 1.1.–11.1.2009.
Työryhmä pohti viime keväänä, miten tuleva kuntaliitos parhaiten näkyisi asukkaiden arjessa ja mahdollisimman moni voisi osallistua juhlintaan. Syntyi ajatus kaupunkitapahtumien sarjasta, joka levittäytyisi uuden kaupungin joka kolkkaan Seinäjoen, Nurmon, Ylistaron ja Peräseinäjoen alueilla. Ajatuksena on, että tapahtumien houkuttelemana on hyvä syy lähteä tutustumaan vähän ”vieraammillekin” alueille vanhan kotikunnan rajojen ulkopuolelle.
Tammikuun alkupäivät ovat perinteisesti hiljaisia kulttuuri- ja liikuntarintamalla, joten uusien tapahtumien sarja osuu hyvään kohtaan elävöittämään kaupunkikulttuuria.
Luvassa on mm. elokuvaa ja jatsia Ylistarossa, päivätanssit ja klassista musiikkia Peräseinäjoella, runonlausuntaa ja lastentapahtuma Nurmossa sekä jääjuhla, valokuvanäyttely, disco ja kaupunkihipat Seinäjoella. Kaupunginorkesteri soittaa kevyttä klassista ja lauluryhmät ilahduttavat vanhusten palvelukeskuksissa kaikissa kolmessa kunnassa.
Varaslähdön uudelle vuodelle ottavat jo 31.12. Tangomarkkinoiden Komiasti kimpassa -konserttitanssiaiset sekä Seinäjoen perinteinen uudenvuoden vastaanotto ja ilotulitus.
Kaupunki tutuksi -tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Tapahtumien pääjärjestäjiä ovat Seinäjoen, Nurmon ja Ylistaron kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimet. Mukana järjestelyissä on myös yrityksiä ja yhdistyksiä.
Täydellinen ohjelma ja tarkemmat tiedot tapahtumista: www.seinajoki.fi/kaupunkitutuksi
Lisätietoja antaa kulttuuritoimenjohtaja Leena Kråknäs p. 416 2234.
Tulosta tästä tapahtuma (pdf)
KIRJOITA KOMMENTTI: